Paikallisuutiset

Koronatartunta Puolangalla ja Hyrynsalmella työskentelevässä kuvausryhmässä

Puolangalla ja Hyrynsalmella elokuvatuotantoa tekevässä kuvausryhmässä on todettu koronatartunta.

Tartunta todettiin ulkomaalaisella henkilöllä maahantulotestauksen yhteydessä.

Kuvausryhmä toimii muun muassa Ukkohallan ja Paljakan alueella ja kuvauksia on tehty myös Puolangan keskustassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuvaukset on toistaiseksi keskeytetty ja henkilöstö odottaa jatko-ohjeita omissa tiloissaan.

Tässä vaiheessa tiedetään, että altistumisia on ainakin kuvausryhmään kuuluvilla henkilöillä. Tartunnanjäljitys on käynnissä.

Koska kyseessä on ulkomainen tartunnan lähde, virusmuunnoksen varalta karanteeniajat määrätään vähintään 14 vuorokauden pituisina.

Puolangan pormestari Harri Peltola kehottaa kunnan tiedotteessa asukkaita noudattamaan kaikkia ohjeita ja suosituksia epidemian kurissa pysymiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ohjeiden noudattaminen on erittäin tarpeellista, koska etukäteen ei voi tietää kuka tai miten herkästi tartunnan voi saada.

Työpaikoilla kehotetaan kiinnittämään erityistä huomiota ja rajoittamaan edelleen lähikontakteja esimerkiksi tapaamisissa ja ruokailuissa.

Etätyösuositus on voimassa toistaiseksi ja työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Kainuussa on voimassa aluehallintoviraston määräys enintään 20 henkilön kokoontumisrajoituksesta yleisten tilaisuuksien ja kokousten järjestämisessä sisä- ja ulkotilaisuuksissa, jonka lisäksi vastaavaa suositellaan vahvasti myös yksityistilaisuuksissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolanka muistuttaa kaikki työnantajia ohjeistamaan henkilökuntaansa maskisuosituksesta ja yleisistä hygieniaohjeista. Muilta paikkakunnilta Puolangalle sekä Puolangalta muualla töissä kulkevia kehotetaan etätöihin, jos se on mahdollista.

Puolangan terveyskeskuksessa tehdään koronatestausta virka-aikana.

Kainuuta koskevaa kasvomaskisuositusta jatketaan 8. marraskuuta 2020 asti, koska Kainuussa todettiin tiistaina uusi koronavirustartunta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä