Paikallisuutiset

Koronapandemia tasaantunut Kainuussa – tartuntoja on kaikissa kunnissa

Kainuussa todettiin viime viikolla 429 koronatartuntaa, kun viikkoa aiemmin tapauksia oli 390.

Kainuun soten testiasemilla testejä otettiin viime viikolla 1400, joista positiivisia oli 31,2 prosenttia. Viikon 17 testiluvut olivat 1302/30,7%

– Tilanne on varsin rauhallinen. Epidemia on tasaantunut näihin lukemiin ja tartuntoja tilastoituu edelleen kaikkiin kuntiin. On toki hyvä huomata, että kyseessä ovat terveydenhuollossa todetut tapaukset, jotka ovat vain osa kaikista tartunnoista, Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen kertoo soten viikkotiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronarokotuksia on tarjolla kuntien rokotuspisteissä. Suositusta neljänsien rokoteannosten osalta on laajennettu ikäihmisten kotihoidon palveluiden piirissä oleville. Kainuussa neljättä koronarokotetta suositellaan 75 vuotta täyttäneille, järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä oleville iäkkäille henkilöille sekä yli 12-vuotiaille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt

Kolmannesta rokotuksesta on pitänyt kulua vähintään kolme kuukautta.

Kasvomaskia voi käyttää oman harkinnan mukaisesti. Altistumistilanteissa oireeton henkilö voi tarvittaessa mennä töihin maskia käyttäen. Oireeton lapsi voi mennä kouluun.

Sote ohjeistaa tekemään kotitestin, jos saa koronaan sopivia oireita. Terveydenhuollon koronatestiä suositellaan, mikäli henkilöllä on vaikeita koronavirustartuntaan sopivia oireita tai kuuluu vaikean koronavirustaudin riskiryhmään, on raskaana tai työskentelee sote-alalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun keskussairaalan koronatestiasema on avoinna ma - la klo 10 – 16.30 (ajanvaraus omasote.kainuu.fi) tai numerosta 040 165 0020. Testaus kuntien terveysasemilla palvelee arkipäivisin.

Lisätietoja ja toimintaohjeita rokotuksista sekä koronatartunnan saaneille tai altistuneille on koottu Kainuun soten verkkosivuille . Lisätietoja löytyy myös THL:n verkkosivuilla

Kainuu

Suositukset

Kainuussa voimassa ovat kansallisten ohjeistusten mukaiset suositukset.

1. Ota koronarokotukset: Rokotteet suojaavat tehokkaasti vakavalta koronataudilta.

2. Jos sairastut, suositellaan vapaaehtoisesti välttämään kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään 5 vrk ajan. Halutessasi voit tehdä kotitestin.

3. Muista hygienia: Pesemällä käsiä, käyttämällä maskia ja huolehtimalla turvavälistä sekä hyvästä ilmanvaihdosta ehkäiset tehokkaasti tartuntoja.

Koronatilanne on heikentynyt voimakkaasti Kainuussa. Kuvassa kotona tehtävän kotitestin tarvikkeita.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä