Paikallisuutiset
Lukijan mielipide: Mekin olemme kuntalaisia
MIELIPIDE
Käsitykseni mukaan tämänhetkinen nuorisotalo on paras vaihtoehto nuorille pitkään aikaan. Olen kuullut paljon hyvää nykyisestä nuorisotalosta. Se on turvallinen, terveellinen ja palvelee nuorten tarpeita. Rakennuksessa on monia huoneita eikä kaikkien tarvitse olla samassa suuressa tilassa.
Nuorten harrastuneisuus on muuttunut sitten 1980-luvun; aktiivinen kerhotoiminta on yhä vähemmän nuorten suosiossa, joten suuret tilat, kuten vanhassa nuorisotalossa, ovat turhia. Sen sijaan pienemmät, jaettavat ja rauhalliset tilat ovat nuorille tärkeitä. Se, että nuorisotalolla on paljon kävijöitä, kertoo sen olevan nuorille hyvä.
On totta, että autojen ja mopojen äänet kuuluvat keskustassa. Nuoret haluavat olla toistensa kanssa, ja pitkien välimatkojen vuoksi ajoneuvoja tarvitaan. Nuorisotalon aukioloajat on sovittu yhdessä kyseisen taloyhtiön kanssa ja talo suljetaan yleisesti viimeistään kello 20. Mitä pidemmälle talvi etenee, sitä vähemmän nuoret jäävät illalla keskustaan viettämään aikaa. Täytyy myös muistaa, että valtaosalla nuorisotalon kävijöistä ei ole mopo- tai ajokorttia, joten kaikki liikenteen äänet eivät johtune nuorisotalosta eivätkä liene suurin häiriötä aiheuttava tekijä.
Nuorten mielestä nuorisotalo sijaitsee hyvällä paikalla keskustassa ja kaupat ovat lähellä. Ruukinkankaan alaluokkien siirtyminen Alvarin alueelle on tuonut nuorisotalolle nuorempia kävijöitä ja se on positiivista. Koko kunnalle voisi olla suurempi haitta, jos nuorisotaloa ei olisi, tai jos se olisi Kyllösen mainitsemalla Kumppanuustalolla. Millainen kävijämäärä nuorisotalolla olisi, jos se olisi kauempana keskustasta?
Nuorilla täytyy olla paikka olla, tehdä, tutustua ja oppia. Seuraukset siitä, ettei nuorisotaloa olisi, voisivat olla karut. Uskon, että häiriöitä voisi olla enemmän. Allekirjoitan lausahduksen: "Nuoret eivät omaansa sotke." Kun meille nuorille annetaan oma tila, me pidämme siitä huolen, sillä se lisää meidän kaikkien hyvinvointiamme. Nuorisotaloja ei ole tämän takia sotkettu. Se vaatii vain molemminpuolista luottamusta. Nuoretkin ovat kuntalaisia ja tasavertaisia palvelunkäyttäjiä.
Kyllönen mainitsi myös huolensa nuorten tupakoinnista. Tähän haluaisin vastata viittaamalla vuoden 2019 kouluterveyskyselyyn. Perusopetuksen 8.–9.-luokkalaisista 15,3 prosenttia käytti jotain tupakkatuotetta päivittäin, lukiolaisista vain 7,8 prosenttia. Molemmat luvut ovat pienentyneet vuodesta 2017 ja selvä kasvava trendi on tupakoimattomuus.
Otan esille lopuksi näkökulman: eikö ole hienoa, että kylällä kuuluu lasten ja nuorten ääniä, sehän kertoo elinvoimasta. Nuorten ajanvietto toistensa kanssa on tärkeää. Niin ovat kaikki sukupolvet tehneet ja niin tulevat tekemään tämän jälkeenkin.
Viime vuonna Suomussalmelle syntyi 27 lasta. Jospa kuitenkaan tästä vaivasta nimeltä nuorison äänet, ei ihan heti päästä, jos se nyt vaiva on.
Atte Seppänen