Mielipiteet
Lukijan mielipide: Hautapaikoista kova huoli
Viime keväänä 2020 neuvosto on päättänyt, että hautausmaalla laitetaan kiilat haudoille, joissa hautaoikeus on mennyt umpeen ennen vuotta 2000. Eli siis vainaja on haudattu viimeistään vuonna 1975. Nyt kuitenkin kiiloja on haudoilla, joissa vainaja haudattu 1980-luvulla. Tällaista päätöstä neuvosto ei ole tehnyt. Eikö tämä ole täysin laitonta hommaa?
Kun on haudattu pariskunta vierekkäin ja toisella menee hautaoikeus umpeen ja toisella on voimassa, niin ei silloin hautakiveä voida viedä minnekään. Siinä rikotaan hautarauhaa myöhemmin haudatun osalta. Myös sukuhaudat, joissa on haudattu kymmenien vuosien aikana vainajia ja joku 2000-luvulla, niin tätäkään hautakiveä ei voida poistaa, niin kauan kuin jollakin on hautaoikeus voimassa.
Tuskin kukaan haluaa haudata läheistään jonkun ventovieraan entiseen hautaan, jossa hautakivi paikoillaan. Voisiko seurakunta selventää näitä sääntöjä ja perusteita, sillä tällä kylällä ei muusta enää puhutakaan kuin hautapaikoista.
S.A