Kolumni: Muutosten vyöhykkeellä

Suomalaisen työelämän alkuvuotta on sävyttänyt muutosneuvottelujen suma.

Tammikuussa päivä toisensa jälkeen uutisoitiin yritysten tarkistavan toimintojaan.

Uutisissa näkyivät vain suurimpien yritysten ilmoitukset, mutta tilanne on varmasti ollut tänä vuonna sama muissakin firmoissa.

Itse olen ensimmäistä kertaa elämässä mukana muutosneuvotteluissa.

Tähän on varmasti suurin syy se, että olen toiminut yrittäjänä suurimman osan työelämästäni.

Minulla on monia tuttuja, jotka ovat usein olleet muutosten vaaravyöhykkeellä.

Toisille on käynyt hyvin, mutta osa on joutunut puhdistamaan vaatekaappinsa ja etsimään elantonsa muualta.

Ymmärrän muutosneuvottelujen olevan jännittävä paikka monelle.

Joillakin tekijöillä voi olla työpaikkakuntaansa vahvat tunnesiteet.

Osalla saattaa olla juuri talo ostettuna ja niskassaan paljon velkaa.

Toisilla voi olla niin harvinainen työ, että uudelleen työllistyminen on hankalaa.

Erilaisia työsuhteita on yhtä paljon kuin on työntekijöitäkin ja jokaisella on omanlaisensa polku siihen, mitä elantonsa eteen tekee.

Työn tekemisellekin on eri motiiveja.

Osa tekee työtä rahan takia, toiset työn mielekkyyden takia ja joillekin työn tekemiseen on muu motiivi.

Henkilökohtaisesti en ole omasta tulevaisuudesta kovinkaan huolestunut.

Jos henkilöstön vähentämisen tarve osuu minun kohdalleni, se ei tarkoita elämässäni sen enempää kuin paikkakunnalta muuttoa.

Suomussalmella ei todennäköisesti avaudu sellaista työtä, johon minun ammattitaitoni tai mielenkiintoni riittäisi.

Tekevälle työtä löytyy -sanonta tulee mieleen varsinkin tällaisilla hetkillä ja se antaa uskoa jatkoon.

Tapahtumattomia asioita on turha surra ennakkoon.

Sen aika on sitten, jos pahimmat odotukset käyvät toteen.