*

Ylä-Kainuu
Näytä: 10 20 30 40 50 viestiä yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
1
yrjöP aloitti keskustelun 1.10.2008 10:27 Ilmoita asiaton viesti

Lainaus artikkelista: Paljon pohditaan internetin merkitystä nuoriin. Myös se, että saako aseen liian helposti.

YLÄVESILLÄ POHDISKELTUA

Mielipidekirjoituksessaan Kaisu kyselee arvojen perään ja kirjoittaa kodin merkityksestä.
Olen ehdokkaana vain maakuntavaaleissa, mutta arvot ja moraali asiat tulevat esille myös siellä.
Mitä on tapahtunut viimeisten 30-vuoden aikana? On tullut niin sanottu vapaa kasvatus ja sen jälkiä me nyt saamme korjata. On sallittu lasten aloittaa seurustelu aivan 10-vuotiaina. Kouluista on tehty kilpailukenttiä joissa lasten ei enää sallita olla lapsia. Lasten luontaisen liikkumisen iloon ei kouluissa enää ole aikaa, liikuntatunneilla ei enää ole merkitystä.
Tuot kirjoituksessasi esille sen miten lapset pääsevät jo pieninä ammatti-ihmisten hoiviin ja heidät on oikein koulutettu yliopistossa. Mielestäni juuri siinä on suurin syy, lapset eivät löydä suhdetta omiin, turvallisiin ja luotettaviin vanhempiin. Lapsen ensimmäisinä elinvuosina luodaan pohja tulevaisuudelle. Samaan aikaan lapsiperheiden tukeminen valtion taholta on viety pohjalukemiin. Vanhemmat suorastaan pakotetaan heti synnytyksen jälkeen töihin ja lapset viedään muitten hoidettaviksi
Viimeaikaisia uutisia lukiessa en ihmettele, miksi lapsemme ei voi hyvin. Juuri ennen Kauhajoen tragediaa oli esillä uutinen jossa lasten vanhemmat saivat sakkotuomioita lasten tukkapöllyistä ja luunapeista. Samoihin aikoihin tuotiin esille kouluun liittyvä uutinen, lapsille halutaan antaa asentokoulutusta! Aikaiset seurustelu-, ja seksisuhteet ovat vieneet lapsiltamme lapsuuden ja lisää on näköjään tulossa.
Viimeisen 30-vuoden aikana meidän omat lähiyhteisömme on sallinut tämän tapahtua. Tässä me voimme kysyä arvojemme ja moraalimme perään. Miksi olemme antaneet sen tapahtua? Miksi me emme enää opeta lapsillemme yhteisöjen moraalia ja niitten sääntöjä? Vastaan itse, olemme antaneet lastemme kasvatuksen tapahtuvaksi ammatti-ihmisten hoivissa. Vanhemmuutemme on ulkoistettu viranomaisille. Ihan hyvä asia sinänsä, mutta lapsilta on jäänyt saamatta se turvallinen ja suojaava lähiyhteisö. Me ihastelemme meidän maassamme käyviä kaukaisia turisteja ja pakolaisia, ihastelemme sitä kuinka tärkeitä heille on edelleenkin kodin-, ja lähiyhteisön suoja. Me vain ihastelemme.
Mitä me olemme tehneet lapsillemme? Meidän lapsemme jonottavat syksyisin melkein joka kaupungeissa Idols-jonoissa! Suuri osa nuoristamme haluaa tulla tulevaisuudessa julkkikseksi! On kaiken maailman televisio ohjelmia, joihin nuoremme haluavat sekoilemaan. Näitten ohjelmien ansiosta iltapäivä lehdet tuovat uusien julkkisten viina- ja seksihuuruisen elämän ihmeteltäväksemme.
Ei ole ollenkaan ihme jos mielenterveysongelmat kasvavat. Viimeisen 30-vuoden aikana juuri nuorten mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Olemassa oleva henkilöstö ei pysty ihmeisiin ja nyt me haluamme lisää rahaa, että lapsistamme huolehtisi jälleen ammatti ihmiset. Haluamme oireitten hoitoa. Olisiko puututtava koko yhteisömme ongelmaan, sen kaiken kattavaan sallimiseen. Lapsillamme on oikeus turvalliseen ja suojaavaan lapsuuteen.
Olen itse saanut viimevuosina olla tekemisissä sosiaalialan ammattilaisten kanssa lasten asioissa. Pelastakaa-Lapset järjestöltä olen saanut koulutusta sijaisvanhemmuuteen ja tukiperhevanhemmuuteen. Toimiessani tukiperhe varaisänä on käynyt selväksi, me vanhemmat yhteisönä olemme tuhonneet erityisesti poikalasten tulevaisuuden. Yksittäistä lasten vanhempaa me emme voi syyllistää, syyllisiä olemme me kaikki yhteisönä.
Internetiä me mielellämme syyllistämme, ei vika ole siellä.

Yrjö Puurunen
Maakuntavaaliehdokas (PerusS)

2
(Vieras) kirjoitti 10.11.2008 15:16 Ilmoita asiaton viesti

yrjöP kirjoitti: YLÄVESILLÄ POHDISKELTUA

Kiitos hienosta ja tyhjentävästä kirjoituksestasi. Perussuomalaiset on hieno puolue!

Tuohon ei voi muuta täydentää kuin että vanhemmat katsokoot peiliin. Tämä yhteiskunnan rakenne, jossa rahan ja menestyksen perässä tehdään työtä aamusta iltaan sen kustannuksella että joku muu hoitaa lapsemme kostautuu nyt. Isät ja äidit, jotka eivät anna aikaa lapsilleen maksavat siitä tavalla tai toisella. En halua syyllistää vanhempia joiden lapset ovat syystä tai toisesta sairastuneet ja masentuneita mutta niitä vanhempia jotka eivät välitä yhtään siitä, missä lapsi tai nuori esim. iltansa tai viikonloppunsa viettää kehoittaisin katsomaan peiliin. He ovat se yhteiskunnan pohjasakka josta paljon ongelmia versoo. Suuttuvat varmaan kun näin heitä arvostelen, mutta tunnistavatpahan ainakin itsensä.

Jossain on oltava se raja, jota ei pitäisi ylittää. Se raja, jossa oma itsekkyys saa riittää ja lapselle annetaan aikaa, sitä rakastetaan pelaamalla sen kanssa vaikka jotakin ja kuuntelemalla sen asioita. Läheisyyttä ei voi millään korvata - mikään ei oikeasti voi olla tärkeämpää kuin lapselle annettu aika.

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot