Lisää metsästysrikoksia ilmi
Kainuun rajavartioston ja Kainuun poliisilaitoksen tutkimassa Suomussalmen metsästysrikosjutussa on tullut ilmi lisää rikoksia. Nyt on selvitetty kahden karhun ja kahden kotkan tappaminen laittomasti. Teot ovat tapahtuneet aikavälillä 2008 – 2010.
Vuonna 1973 syntynyt suomussalmelaismies on esitutkinnassa tunnustanut ampuneensa karhun toukokuussa 2009 Suomussalmen Hossassa. Miestä epäillään metsästysrikoksen lisäksi myös ympäristön turmelemisesta.
Edelliseen rikokseen avunannosta epäilty vuonna 1950 syntynyt suomussalmelainen mies on tunnustanut tappaneensa luvatta karhun kesäkuussa 2008 ja kaksi rauhoitettua kotkaa helmikuussa 2010 Suomussalmen Hossassa. Miestä epäillään metsästysrikoksen lisäksi luonnonsuojelurikoksesta ja ympäristön turmelemisesta.
Karhujen tappamiseen liittyi haaskan käyttö. Tutkinnassa on löytynyt useita maastoon asetettuja haaskoja, joissa on ollut muun muassa poron ruhoja ja muiden eläinten jäännöksiä sekä kalaa. Ainakin yhteen haaskaan epäillään liittyvän myös myrkyn käyttö. Haaskojen pitoa tutkitaan ympäristön turmelemisena.
Jutussa tehtiin useita koti- ja maastoetsintöjä piilotettujen karhunosien ja kotkien löytämiseksi. Etsinnöissä löytyi muun muassa karhun osia; kalloja, siitinluita, muokattu karhun nahka, jalkarautoja ja kaksi tapettua kotkaa.
Pidätetyt henkilöt vapautettiin viime torstaina iltapäivällä. Esitutkinta jatkuu teknisten tutkimusten osalta ja valmistunee loppukesällä.



Minä luen lehtiä ja mitä toimittajat kirjottaa, mm. Ylä-kainuu, Kainari, Kaleva kirjotti aikonaan jutusta. Se kumminni meni käräjille, vallesvanni-juttu, ainakin lehdet kerto, en muista tuomiota, mutta. En hyväksy salakaatoja, mutta vanha kevät pyynti kyllä olisi oikein, sillä saatas salakaadot pienemmiksi, tuskin koskaan kokonaan, kerto se Sotkamon mies TV'ssä. En itse metsästä, metsästin laillisesti alle 20v., joskus 60-luvulla, mutta lopetin sitten. Mullahan on dementiaakin, koska en muista vuotta millon tuo juttu oli, mutta totuus oli, että kaikki KARHUT ei selvinny henkissä ( lehti tietojen mukaan). Kerro sinä! Saimpahan keskustelua ainakin aikaan!
Ilmoita asiaton kommentti