Jatkosarja alkaa lauantaina SuPS:n kotiottelulla
Jääkiekon II divisioonan jatkosarja käynnistyy Suomussalmella lauantaina. Suomussalmen Palloseura saa vieraakseen Rovaniemen Kiekon A-juniorijoukkueen. SuPS ja RoKi A kohtasivat kahdesti syyskierroksella, ja SuPS voitti molemmat kamppailut.
SuPS on saanut vahvistuksia kevään koitoksiin. Juha Väisänen palaa SuPSin riveihin Kemijärven Kiekon kapteenin tehtävistä. Myös Petteri Heikkinen on valmis aloittamaan kautensa. Muutoin joukkue on entisellään. Uutena joukkueena on kakkosen jatkosarjaan noussut Rovaniemen Rebels III divisioonasta. Muut ovat tutut Kuusamon Pallo-Karhut, Kemijärven Kiekko, Rovaniemen Kiekon A-juniorit ja Kemin Lämärit.
Näistä pelaajasopimuksista innostuneena SuPSin valmentaja Jukka Korhonen sanoo joukkueen tavoitteena olevan jatkosarjan ykköstila ja sitä myöten pääsy Suomi-sarjan karsintaan. Pahimpana kantona siinä kaskessa Korhonen pitää Kemin Lämäreitä, joka oli parempi syksyn kahdessa koitoksessa. Pelit olivat tosin erittäin tiukkoja. Kevätkierroksen avauspelin isäntä on Suomussalmen kunta. Kunta on luvannut opiskelijoille ja koululaisille vapaan pääsyn illan otteluun.


