Kuvia lukijoilta

Päivitetty 8.2. 11:01, julkaistu 8.2. 10:48

Eläinkuvat: Kumpi on kingi?


Pentti Räisänen kävi koiranäyttelyssä Suomussalmella ja siellä näkyi monenlaisia koirarotuja.

– Näköjään suuret koirat ovat ne kaikkein leppoisimmat, Räisänen toteaa kuvasta, jossa pieni ja suuri koira leikkivät keskenään.

Toisessa koirakuvassa nöffit eli newfoundlandinkoirat ovat kuin kaksoset.

Räisänen lähetti myös kuvan talviverkolta saadusta saaliista. Made ja siika takertuivat verkkoon Kiantajärvellä talvella 2009 Simo Kinnusen ja Pentti Räisäsen ollessa pyyntimiehinä.

– Koko talven kalasaalis jäi odotettua pienemmäksi, vain 19 kalaa. Pääasiassa haukea,siikaa,madetta,muutama kuha ja pari ahventa. Verkot olivat melko syvällä, Räisänen kertoo.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Viime metsästyskaudella Kainuussa kaadettiin 37 ilvestä

    UUTISET 11.3. 15:03 00

  2. Poliisilta vinkkijärjestelmä nettiin

    UUTISET 11.3. 13:50 00

  3. Puolangan Vuorijärvellä harhaillut rattijuoppo löydettiin kylmissään jäältä

    UUTISET 11.3. 08:20 00

  4. Autosta rikottiin takalasi Ukkohallassa

    UUTISET 10.3. 14:51 00

  5. Humalassa penkkaan ilman korttia Pitämällä

    UUTISET 10.3. 14:54 00

  6. Siitä on 70 vuotta

    AJANKOHTA 10.3. 11:01 30

  7. Seppäsen oikaisuvaatimus hylättiin kunnanhallituksessa

    UUTISET 10.3. 13:17 00

  8. Petri Väisäselle hengenpelastusmitali

    UUTISET 10.3. 12:02 00

  9. Lehti: Kajaanin abien videosta rikosilmoitus

    UUTISET 10.3. 10:47 00

  10. Kuhmon Kamarimusiikille 180 000 euron avustus

    UUTISET 10.3. 10:23 00

  1. Hirvilupia lisätään yhä Kainuussa

    UUTISET 4.3. 15:28 50

  2. Talvikuvakilpailu alkaa!

    KUVIA LUKIJOILTA 2.3. 15:15 40

  3. AKT:n lakko alkoi ja päättyi

    UUTISET 3.3. 08:14 40

  4. Abreulta keikka myös alle 18-vuotiaille Scandicissa

    AJANKOHTA 4.3. 14:31 60

  5. Keksintö Hyrynsalmelta vajaan vuoden takaa

    AJANKOHTA 3.3. 13:42 100

  6. Suomussalmelaistarhoilla ei eläinsuojelurikkomuksia

    UUTISET 5.3. 09:14 70

  7. Hyrynsalmi kannattaa nykyistä rahoitusmallia

    UUTISET 4.3. 20:47 40

  8. Vanhanen saapuu juhlapuhujaksi

    AJANKOHTA 4.3. 13:44 50

  9. Talvikuvat: Ihminen ja luonto

    KUVIA LUKIJOILTA 9.3. 15:04 10

  10. Yläkainuulaiset sijoille 2 ja 3 Uutisviisaat -kisassa

    AJANKOHTA 3.3. 11:00 10

  1. Keksintö Hyrynsalmelta vajaan vuoden takaa

    AJANKOHTA 3.3. 13:42 100

  2. Suomussalmelaistarhoilla ei eläinsuojelurikkomuksia

    UUTISET 5.3. 09:14 70

  3. Abreulta keikka myös alle 18-vuotiaille Scandicissa

    AJANKOHTA 4.3. 14:31 60

  4. Eläinkuvat: Pusi pusi

    KUVIA LUKIJOILTA 24.2. 10:20 60

  5. Vanhanen saapuu juhlapuhujaksi

    AJANKOHTA 4.3. 13:44 50

  6. Hirvilupia lisätään yhä Kainuussa

    UUTISET 4.3. 15:28 50

  7. AKT:n lakko alkoi ja päättyi

    UUTISET 3.3. 08:14 40

  8. Talvikuvakilpailu alkaa!

    KUVIA LUKIJOILTA 2.3. 15:15 40

  9. Hyrynsalmi kannattaa nykyistä rahoitusmallia

    UUTISET 4.3. 20:47 40

  10. Siitä on 70 vuotta

    AJANKOHTA 10.3. 11:01 30

  1. Hyrynsalmella viikatemies heilui ja viiksiä kiillotettiin penkkaripäivänä

    AJANKOHTA 18.2. 13:39 150

  2. Wanhat wakaasti walloillaan

    AJANKOHTA 19.2. 15:29 120

  3. Lännenmeininki veti tanssimaratonille

    UUTISET 28.2. 13:00 110

  4. Keksintö Hyrynsalmelta vajaan vuoden takaa

    AJANKOHTA 3.3. 13:42 100

  5. Aurinko kirkasti laskiaissunnuntain

    UUTISET 14.2. 13:50 80

  6. Ruotsalaisjuhlat Ukkohallassa

    UUTISET 8.2. 13:12 80

  7. Suomussalmelaistarhoilla ei eläinsuojelurikkomuksia

    UUTISET 5.3. 09:14 70

  8. Korvuanjärven vedenkorkeus nousi

    UUTISET 18.9. 09:38 730

  9. Eläinkuvat: Pusi pusi

    KUVIA LUKIJOILTA 24.2. 10:20 60

  10. Abreulta keikka myös alle 18-vuotiaille Scandicissa

    AJANKOHTA 4.3. 14:31 60

  1. Siitä on 70 vuotta

    AJANKOHTA 10.3. 11:01 3 0 83

  2. Humalassa penkkaan ilman korttia Pitämällä

    UUTISET 10.3. 14:54 0 0 72

  3. Talvikuvat: Ihminen ja luonto

    KUVIA LUKIJOILTA 9.3. 15:04 1 0 65

  4. Puolangan Vuorijärvellä harhaillut rattijuoppo löydettiin kylmissään jäältä

    UUTISET 11.3. 08:20 0 0 64

  5. Seppäsen oikaisuvaatimus hylättiin kunnanhallituksessa

    UUTISET 10.3. 13:17 0 0 45

  6. Petri Väisäselle hengenpelastusmitali

    UUTISET 10.3. 12:02 0 0 41

  7. Lehti: Kajaanin abien videosta rikosilmoitus

    UUTISET 10.3. 10:47 0 0 39

  8. Autosta rikottiin takalasi Ukkohallassa

    UUTISET 10.3. 14:51 0 0 33

  9. Talvikuvat: Sulo nauttii auringosta

    KUVIA LUKIJOILTA 7.3. 09:58 0 0 31

  10. Vanhanen saapuu juhlapuhujaksi

    AJANKOHTA 4.3. 13:44 5 0 31

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    Vaihde: (08) 633 000   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti