Vanhojen metsien kohtalo hiertää
- Malahvian suunnalla on käynnissä Metsähallituksen hakkuut, joita pidetään kiistanalaisina. Osa hakkuista kohdistuu vanhoihin metsiin.
Malahvian maisemissa parhaillaan käynnissä olevat Metsähallituksen hakkuut huolestuttavat niin paikallisia asukkaita, metsästäjiä, puurakentamisen ja luontoalan yrittäjiä, luontojärjestöjen edustajia kuten myös ympäristöministeriön väkeä.
Luetteloa voisi jatkaa hyvin pitkälle.
– Olen vuosikausia seurannut, kuinka pikkuaukkoja isonnetaan kuin varkain.
Näin kärjekkäästi purki tuntojaan yksi hirvimetsällä viime viikolla ollut mies.
Vaikka suuri osa ihmisistä on huolissaan vanhojen metsien kohtalosta, monikaan ei tohdi arvostella asiaa. Ihmiset pelkäävät Metsähallituksen ”kostoa” tavalla tai toisella, eivätkä halua nimiään esiin.
Metsähallitus käynnisti perjantaina viides päivä lokakuuta hakkuut Tihisenmännikön ja Syvä-Äylän alueilla Malahvian suojelualueen läheisyydessä. Joukko luontojärjestöjä lähetti ympäristöministeriöön vetoomuksen hakkuiden keskeyttämiseksi.
Hakkuita luonnehditaan kiistanalaiseksi, vaikka Metsähallituksen tiimiesimies Heikki Juntunen Suomussalmelta vakuuttaa hakkuiden olevan laillisia.
Luonnonsuojeluliiton piirihallituksen jäsenen Vesa Hyyryläisen mielestä hakkuissa ollaan eettisesti arveluttavilla poluilla.
– Ovatkohan nämä hakkuut harkittu loppuun asti, hän kysyy.
Metsähallituksesta todetaan, että Syvä-Äylän leimikon metsien käsittely on suunniteltu Metsähallituksen vuoden 2011 ympäristöoppaan mukaisesti.
– Siinä on erityisesti huomioitu Malahvian Natura-alueen läheisyys, Juntunen ilmaisee.
Kaikkiaan leimikon käsittelyala on 45 hehtaaria. Erilaisia käsittelykuvioita on 32 kappaletta. Niihin kuuluu avohakkuita, pienaukkohakkuita, uudistuskypsän metsän väljennyshakkuita ja siemen- ja suojuspuuhakkuita sekä harvennushakkuita.
Vaikka hakkuut on todistettu laillisiksi, hakkuiden kiistanalaisuutta herättää sekin, että Kalevalapuiston perustaminen valtioneuvoston asetuksella on loppusuoralla. Malahvian maisemissa on osia tulevasta Kalevalapuistosta.
Lue lisää torstain Ylä-Kainuusta!
Ota kantaa vanhojen metsien kohtaloon.



Valtio tarvii rahaa, metsät pinoon.
Ilmoita asiaton kommentti