Liisan liikekieltä muistelemassa
- Liisa Karppisen elokuun tanssikurssille kerääntyi kokeneita tanssijoita vuosien varrelta. Osa kävijöistä pyörähtivät lattialla lomaillessaan kotiseudulla.
Liisa Karppisen tanssikurssi on elokuun ajan koonnut tanssin vanhoja tekijöitä lattialle. Ohjelmistossa on ollut nykytanssia, jazzia, latinorytmeihin ja länsi-afrikkalaiseen tanssiin saakka, höystettynä baletin kehonhallinnalla.
– Tällä kertaa kurssi ei ollut avoin kaikille, sillä teemme täällä haastavampia koreografioita, jotka vaativat perusasioiden hallitsemisen, Karppinen kertoo.
Ideana olikin tarjota vuosien varrella Karppisen opissa tanssineille tilaisuus muistella vanhoja koreografioita ja heittäytyä uusiin lennosta. Kesän lopussa järjestetty kurssi mahdollisti myös paikkakunnalta pois muuttaneiden osallistumisen lomailun aikana.
– Nämä tanssijat ovat niin osaavia, että pystyvät tuosta vain omaksua uudet liikkeet ensi kerrasta, Karppinen sanoi muun muassa sirkustanssiksi ristityn koreografian sekä charlestonia sisällä pitäneen tunnin jälkeen.
– Kun on kasvanut yläasteelta saakka Liisan liikekieleen, oppii tykkäämään ”liisamaisesta” liikkeestä. On ollut todella nostalgista palata koreografioihin, Kuopiossa opiskeleva Sarianna Kiljunen kertoi.
Tanssijat kokevat, että musiikista ja tansseihin rakennetuista tarinoista kumpuaa eri tunteita, joita ilmaisussa hyödynnetään.
– Se on jännä huomata, kuinka liikesarjat ovat jääneet elämään kehoon, ja tulevat mieleen, kun musiikki laitetaan päälle, vastikään takaisin Suomussalmelle muuttanut Marika Holappa sanoi.
Karppinen lupaili, että elokuun jälkeen on tarjolla jälleen myös aloittelijoille suunnattua tanssin ohjausta.


