Salama halkoi puun Ämmänsaaressa
- Arvioiden mukaan salama oli iskenyt puuhun noin kello viiden aikaan tiistaiaamuna.
Salaman halkaisema puu kaadettiin Ämmänsaaressa 5-tien ja Jalonkadun risteyksessä tiistaina heti puolenpäivän jälkeen.
Ohikulkija oli huomannut puun aiheuttavan vaaratilanteen risteysliikenteelle ja hälytti paikalle apua.
Puunkaato-operaatiossa huomioitiin turvallisuusnäkökohdat ja paikalla toimi liikenteenohjaus.
Metsuri Veli Väisänen nousi henkilönostimen avulla ylös ja hän katkoi puun osissa.
– Puu piti katkoa pätkissä, koska se oli juureen asti halki, Väisänen kertoi.
Suomussalmen teknisten palveluiden Kari Juntusen muistin mukaan taajaman alueella ei ole ennen ollut salaman vaurioittamia puita.
Kainuun Pelastuslaitoksen palotarkastusmies Juha Ojakangas muistuttaa, että ihmisten on hyvä tarkistaa pihat ja esimerkiksi telttakankaitten kiinnitykset kovien tuulten jälkeen.
– Ilmanala on muuttunut, myrskyt tulevat lisääntymään tulevaisuudessa.



Salama silppuaa puun tehokkaasti, näin kävi myös toisaalla kun salama rysäytti ison koivun, (n. 40 cmm halkisija) säpäleiksi ja kaatoi rungon pyörätielle, aikas tehokas 'mottimies'.??
Ilmoita asiaton kommentti