*

Ylä-Kainuu

Uutiset

Päivitetty 30.6.2012 20:00, julkaistu 21.6.2012 13:01

Kirkon kattoa uusitaan

Kuva: Anniina Keiskander
Lähetä palautetta toimittajalle

Suomussalmen kirkon kuparikattoa uusitaan parhaillaan. 62 vuotta palvellut kuparikatto vaihdetaan uuteen.

– Kupari itse ei ole mennyt miksikään, se olisi kestänyt vielä noin parikymmentä vuotta, mutta kiinnikkeet ovat pettäneet ajan myötä, projektin valvoja Matti Moilanen kertoo.

Kattoa on paikkailtu ruuvaamalla sitä uudelleen kiinni, mutta ruuvit eivät ole pitävä ratkaisu. Vuotavaa konesaumakattoa ei voi korjata, vaan se on tehtävä uudestaan.

Kesän aikana ohikulkijat tulevat huomaamaan kirkon ilmeen uudistuvan uuden katon myötä. Uudessa kuparissa on edelleen kuparille ominainen punaruskea väri, joka vuosien mittaan vähitellen tummenee.

Uusi katto kiinnitetään huomattavasti tiheämpään kuin sen edeltäjä, ja lämpölaajeneminen otetaan myös huomioon. Katon harjaan tulee myös tuuletuskanava, jota ei ennen ollut.

Muutokset mahdollistavat lämpöeristyksen, jos sitä tulevaisuudessa energiatehokkuuden vuoksi tarvitaan.

Kattoremontti kestää arviolta noin kolme kuukautta.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)1.7.2012 17:24

jos ei ymmärrä metalleista mittään niin se on oma häppee

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.6.2012 19:26

"Näytti alhaalta katsellen että uusi materiaali on huomattavasti ohuempaa kuin vanha"

Elämme kovia aikoja ja talousvastuusa olevien älynystyrät ovat tiukoilla.
Menoja on piennettävä ja voittoja haettava mitä moninaisimmista paikoista.
Ohentamalla kupari puoleen, tulee raaka-aineessa toinen puoli voittoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.6.2012 16:20

Näytti alhaalta katsellen että uusi materiaali on huomattavasti ohuempaa kuin vanha. Toivottavasti
on väärä havainto.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.6.2012 18:00

Toivottavasti vorot ei vie vanhaa tai uutta kuparia?

Romukuparilla lienee hyvä hinta kun kuparia varastetaan?

ILTALEHTI 14.05.2012

"Poliisi otti kiinni sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Outokummun Röytän terästehtaalta kuparivarkaissa olleet ulkomaalaiset miehet."

Vai jakavatko potin vanhasta kuparikatosta jotkut keskenään?

Kiloja taitaa aika mukavasti löytyä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.6.2012 12:17

Kyllähän sitä uskonasioissakin energiaa palaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.6.2012 09:31

Alhaalta tointa kuunnelleena virisi eräs ajatus.
Miten kirkkoväki suhtautuu, mikäli katolta kuuluu "saatanallisia säkeitä"?
En sillä, että kovin huolestunut olisin, onhan siinä sentään jalompaa metallia herranhuoneen ja karun ulkomaailman välissä, muta noin niinkuin periaatteellisella tasolla kiinnostaa...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.6.2012 00:31

Miksi ei tehty pärekattoa, sentään Ekokunta!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.6.2012 14:41

Tuollahan sitä kuparia on maailman markkinoiden kilohinta 7,50$

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Rakkaudentunnustus isänmaalle -esitys Helsinkiin

    UUTISET 24.5. 12:07 43

  2. Kieli on avain kotoutumiseen

    UUTISET 24.5. 08:53 11

  3. Kieli on avain kotoutumiseen

    UUTISET 24.5. 08:52 10

  4. Lämpökeskus tuhoutui Puolangalla

    UUTISET 23.5. 16:16 30

  5. Luonnon omalta kasvimaalta saa nyt tuoretta ja terveellistä ruokaa

    UUTISET 22.5. 16:26 40

  6. Puheterapia täyttää Suomussalmella 30 vuotta

    UUTISET 22.5. 16:25 71

  7. Raatteesta Ouluun – pitkä juoksu alkoi

    URHEILU 18.5. 09:53 266

  8. Kunnon Kevätpäivä liikuttaa ikäihmisiä

    UUTISET 21.5. 11:21 102

  9. Kotiseutuplus ei pääse yrityssaneeraukseen

    UUTISET 22.5. 11:05 86

  10. Keksijät: Oma idea tuotantoon

    UUTISET 20.5. 17:23 100

  1. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15427

  2. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2873

  3. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 65321

  4. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    UUTISET 20.4. 20:56 1681

  5. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9167

  6. BiisiPeijjaisten tuotto nuorten iloksi

    UUTISET 18.5. 13:56 2092

  7. Varkaus Puolangalla

    UUTISET 5.12. 15:55 2974

  8. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42914

  9. Rakkaudentunnustus isänmaalle -esitys Helsinkiin

    UUTISET 24.5. 12:07 43

  10. Raatteesta Ouluun – pitkä juoksu alkoi

    URHEILU 18.5. 09:53 266

  1. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2873

  2. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15427

  3. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3652

  4. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1681

  5. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 65321

  6. Raatteesta Ouluun – pitkä juoksu alkoi

    URHEILU 18.5. 09:53 266

  7. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42914

  8. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9167

  9. ATK-taidot kiinnostavat Ruhtinansalmella

    UUTISET 29.5. 20:38 12093

  10. Vilma Nissiselle Hopeasompakultaa

    URHEILU 3.3. 11:02 2785

  1. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15427

  2. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2873

  3. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3652

  4. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1681

  5. Karhu kynsi miestä

    UUTISET 25.4. 08:19 14753

  6. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 65321

  7. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42914

  8. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9167

  9. ATK-taidot kiinnostavat Ruhtinansalmella

    UUTISET 29.5. 20:38 12093

  10. Vilma Nissiselle Hopeasompakultaa

    URHEILU 3.3. 11:02 2785

  1. Rakkaudentunnustus isänmaalle -esitys Helsinkiin

    UUTISET 24.5. 12:07 4 3 21

  2. Puheterapia täyttää Suomussalmella 30 vuotta

    UUTISET 22.5. 16:25 7 1 16

  3. Kieli on avain kotoutumiseen

    UUTISET 24.5. 08:53 1 1 16

  4. Luonnon omalta kasvimaalta saa nyt tuoretta ja terveellistä ruokaa

    UUTISET 22.5. 16:26 4 1 15

  5. Seurakunta myy Ruhtinansalmen pappilan

    UUTISET 20.5. 17:25 34 3 3

  6. Mies edelleen kateissa Suomussalmella

    UUTISET 20.5. 17:24 28 6 3

  7. Keskisarja puhuu Raatteesta Suomussalmella

    UUTISET 20.5. 17:23 25 4 3

  8. Raatteesta Ouluun – pitkä juoksu alkoi

    URHEILU 18.5. 09:53 26 6 3

  9. Kavallus Suomussalmella

    UUTISET 21.5. 09:14 21 3 3

  10. Myllylahden miehet järjestivät äideille juhlat

    UUTISET 12.5. 16:47 34 2 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot