Uutiset

Päivitetty 22.2.2012 17:05, julkaistu 21.2.2012 14:33

Kotiseutu ja kunta ovat kaksi eri asiaa

Matti Mulari ja Keijo Mulari kokevat, että kunta ja kotiseutu on sama asia, mutta suuri osa Alvariin saliin maanantaina kokoontuneista keskustelijoista oli miesten kanssa eri mieltä.

Suomussalmelaiset kokevat, että kunta ja kotiseutu ovat kaksi eri asiaa, mikäli linjaus tehdään Keskustelun paikka- iltaan osallistuneiden enemmistön näkemyksen mukaan.

Mielipide selvisi illan ensimmäisessä äänestyksessä maanantaina, kun Kianta-Opiston koollekutsuma keskustelu täytti Alvarin salin. Keskustelua alustivat liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ritva Huttunen (kesk).

Huttunen kysyi, onko keskittämiskehitys nykyajan kolonialismia. Kyllönen painotti, että nykyrakenteilla palvelutuotannossa ajaudutaan kestämättömään tilanteeseen, kun huoltosuhde vinoutuu kiihtyvällä tahdilla.

Keskustelussa yhden kunnan Kainuun kannalle asettui selkeästi Yrjö Puurunen, ja myös Terttu Huttu-Juntunen oli valmis selvittämään Kainuussa yhden kunnan mallia.

Matti Mulari epäili, että yhden kunnan Kainuussa reuna-alueet menettäisivät nopeasti palvelunsa.

Juhani Seppänen esitti, että nyt on aika puntaroida eri vaihtoehtojen plussat ja miinukset palvelutuotannon näkökulmasta.

Lisää keskustelusta Ylä-Kainuussa torstaina 23. helmikuuta.


AVAINSANAT:

Kommentit (15)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)24.2.2012 22:02

Suomussalmella on kypsyyttä keskustella tulevaisuudesta eikä pysähtyä tähän päivään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.2.2012 18:57

Olen samaa mieltä ämmänsaaarelaisten(!) kanssa siitä, että kotiseutu ja kunta ovat kaksi eri asiaa, mutta siihen se yksimielisyys loppuukin. Pitää vain muistaa, että ei koko Suomussalmen pitäjä ole vain Ämmänsaaren taajama vaan osa kokonaista Suomussalmea, jossa kunkin kotiseutu on eri syrjäkylillä.
Tämä siellä pääkallonpaikoilla niin Ämmänsaaressa kuin Helsngissä pakkaa unohtumaan.
Pinta-alaltaan suuresssa kunnasssa, niin kuin Suomussalmi, on omat syrjäsetunsa niin kuin Suomessa koko Suomussalmi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.2.2012 18:26

Tässähän on kuplan puhkeaminen, persu Puurunen ei ole vielä huomannut missä mennään,kupla alkaa puhjeta.Viisastelu ja aina oikeassa oleminen alkaa olla historiaa.Suuret johtajanpaikat ovat menneet jo,Korhonen vei Kettusen jälkeisen prinssipaikan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.2.2012 10:59

Kotiseudustaan ei joudu eroon edes ulkomailla. Kunnat taasen katoilevat ja muuntuvat jatkuvasti.

Ameriikan Hannes

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 17:29

Pulskie puhuvat panelistit.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 08:40

Kyllä hävetti kuunnella millä tasolla olivat huttusen ja talousjohtaja mularin jutut. Nehän on pihalla moaliman menosta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 07:13

Jos Kainuusta tulee yksi kunta, menetämme Maakunnan. Kaikki maakunnan palvelut karkaavat Ouluun. Emme siis voi sitten olla maakunta... Miettikääpä sitä..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 21:39

Yksi kunta Kainuuseen.

Kainuussa tarvitaan vain yksi kunta. Kotiseutu on meille puolankalaisillekin arvokas asia, mutta tätä kuntaa me ei todellakaan tarvita. Viime aikojen tapahtumat ovat ovat saaneet meidät ymmärtämään, että Puolangan kunta on pikaisesti liitettävä Kainuun kuntaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 20:34

Yksi kunta on paras vaihtoehto. Peruspalvelut luonnollisestikin säilytetään nykyisten kuntien taajamissa. Kunnanjohtajaa ja muita johtoportaan silmäätekeviä voi tarvittaessa mennä tapaamaan Kajaaniin, mikäli aivan välttämätön tarve tulee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 20:33

Mihin te sen kaivoksen perustatte. Pessiön harjuillekko?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 50

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Eero Suutari ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

    UUTISET 15.5. 10:49 90

  4. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 160

  5. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  6. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  7. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  8. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  9. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 240

  10. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 52

  4. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  5. Keksi Nivan koululle uusi nimi

    UUTISET 3.4. 13:10 9014

  6. Yhden kunnan Kainuu puhutti valtuustoa

    UUTISET 11.4. 15:38 759

  7. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  8. Kustantamo Myllylahti Oy myytiin Espooseen

    UUTISET 3.5. 15:39 362

  9. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  10. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 166

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  3. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  4. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  5. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  6. Taajaman linnunpöntöistä iloa myös matkailijoille

    UUTISET 8.5. 14:09 283

  7. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 243

  8. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  9. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  10. Vilma Nissinen päätti kauden voittoihin

    URHEILU 22.4. 08:55 4917

  1. Koiran herpesvirus leviää Kainuussa

    UUTISET 23.4. 11:05 794

  2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 6828

  3. Ruhtinan koulun rannasta poistettiin 9 miinaa

    UUTISET 18.4. 16:32 687

  4. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  5. Päivä maalla-tapahtumassa tohinaa

    UUTISET 15.4. 13:35 713

  6. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  7. Poliisi kaipaa havaintoja vahingonteosta

    UUTISET 18.3. 10:37 1122

  8. Nyt voi vaikuttaa keskustan kehittämiseen

    UUTISET 12.3. 15:34 13020

  9. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  10. Susipannoitukset etenevät Kainuuseen

    UUTISET 6.3. 12:56 1394

  1. Irtipäässeet koirat purivat lenkkeilijän koiraa

    UUTISET 31.12. 09:23 106 9 7

  2. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 5 0 7

  3. Liikenneministeri vastasi yrittäjien kysymyksiin

    UUTISET 14.11. 15:26 96 3 6

  4. Kainuuseen luvat 43 ilveksen pyyntiin

    UUTISET 25.11. 13:06 122 7 6

  5. Älkää odottako valmista mallia

    UUTISET 3.11. 15:43 97 1 5

  6. Vanhustentalo-yhdistys juhli Suomussalmella

    UUTISET 16.5. 08:01 335 2 5

  7. Nuori mies rötösteli urakalla

    UUTISET 2.1. 15:37 104 4 5

  8. Suomussalmi suunnittelee etuosto-oikeuden käyttöä maakaupassa

    UUTISET 16.6. 15:41 142 13 4

  9. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 68 28 4

  10. Suomussalmelaisnainen humalassa ratissa

    UUTISET 25.1. 10:02 113 1 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    Vaihde: (08) 633 000   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot