Timo A. Säkkinen palaamassa hetkeksi kunnanjohtajaksi
- Maakuntaneuvos Timo A. Säkkinen on antanut suostumuksensa avoimen viran hoitoon. Kuva Tammisunnuntain juhlasta Paltamosta.
Timo A. Säkkinen palaa todennäköisesti muutamaksi kuukaudeksi Suomussalmen kunnan johtoon. Suomussalmen kunnanhallitus käsittelee sijaisuusjärjestelyjä ensi tiistain kokouksessaan.
Kokouksen asialistalla on esitys, jonka mukaan ”kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan avoimen viran hoitajana toimii suostumuksensa mukaisesti Timo A. Säkkinen 1.3.2012 alkaen siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja ottaa viran vastaan, kuitenkin enintään 30.6.2012 saakka.”
Kunnanjohtaja Matti Mentilä on pyytänyt eroa kunnanjohtajan virasta 1.3.2012 alkaen. Kunnassa ennakoidaan, että uusi kunnanjohtaja ei ole käytettävissä 1. maaliskuuta alkaen, joten kuntaan on valittava kunnanjohtajan avoimen viran hoitaja siihen saakka, kun uusi kunnanjohtaja ottaa viran vastaan.
Timo A. Säkkinen on antanut suostumuksensa avoimen viran hoitoon niillä palvelussuhteen ehdoilla, jotka hänellä oli eläkkeelle jäädessään.





Mielenkiintoista nähdä johtaako kuntaa tekninen-johtaja vaiko kunnanjohtaja.
Ilmoita asiaton kommentti