Kaunista, mutta kylmää
- Sula vesi höyryää -30-asteiseen ilmaan. Kuva kanavasta Ämmän voimalaitoksen yläpuolelta.
Kainuuseen on lopulta tullut pakkassää. Talven uudet pakkasennätykset saatiin viikonvaihteessa ainakin Ylä-Kainuun alueella. Maisema on kaunis auringon paistaessa, mutta kylmää on.
Koko ensi viikon kattavan ennustuksen mukaan ei lauhtumista ole odotettavissa. Niinpä lumisateilta saadaan olla rauhassa.
Kovat pakkaset koettelevat vesijohtojen ja autojen kestävyyttä. Moni koneella tehtävä työ on paras keskeyttää kovimpien kelien aikana.
Pakkasta oli Suomussalmen sääasemalla 32 astetta vielä kello 12 aikaan sunnuntaipäivänä.
Kaksi edellistä talvea jäi mieleen ankarien ja pitkäkestoisten pakkasten vuoksi. Nyt ovat pakkaset kuitenkin myöhässä edellisiin talviin verrattuna.





PAKKASSTTA ON JA MULKKU EIM SEISO RAATTEEN TIELLÄ!
Ilmoita asiaton kommentti