Oppilaskunnassa koululaisten ääni kuuluu
- Julia Juntunen (vasemmalla), Katja Heikkinen, Essi Kyllönen, Laura Mäkeläinen ja Eveliina Huusko pohtivat laskiaistapahtuman työvuoroja.
Ruukinkankaan koulun oppilaskunnan hallitukseen kuuluu yksi oppilas jokaiselta luokalta, eli nuorimmat hallituksen jäsenet ovat ensimmäisen luokan oppilaita, vanhimmat yhdeksäsluokkalaisia. Kaikki luokat valitsevat hallitukseen myös yhden varajäsenen.
– Yhteistyö on ollut tosi toimivaa, sanoo Eveliina Huusko, 8B-luokan edustaja hallituksessa.
– Hallituksessa kaikki kuuntelevat kaikkia, ei se ole iästä kiinni.
Eveliina sanoo, että oppilaskunnan kautta koululaiset ovat voineet vaikuttaa kouluelämään. Yksi oppilaskunnan työn tavoitteista on kehittää viihtyvyyttä koululla.
Perjantaiaamuna oppilaskunnan jäsenet ja varajäsenet kokoontuivat Ämmänsaaren nuorisotalolle koulutukseen. Aamupäivän aikana ryhmät ideoivat koulun kevätlukukauden tapahtumia ja suunnittelivat oppilaskunnan tulevaa toimintaa. Luvassa on ainakin laskiaistapahtuma ja vappujuhlat.
Oppilaskunnan työtä ohjaavat opettajat Elina Falck ja Arja Pänkäläinen.


