Lumisateet pitävät kuurankopistelijat töissä
- Kuurankopistelijoille riittää edelleen töitä Ylä-Kainuussa.
Sähkönjakelun kannalta vaikeat sääolot jatkuvat Ylä-Kainuussa. E.ON tekee edelleen ennalta ehkäisevää työtä, jotta sähköjohdoille kertynyt kuura ja lumikuorma puissa eivät aiheuttaisi sähkökatkoja. Isommilta vioilta on tällä viikolla vältytty.
Viime päivien lumisateiden takia myös puut, lähinnä koivut ja pienehköt männyt, ovat alkaneet taipua johdoille. Aiemmin ongelmia on aiheuttanut johtoihin kertynyt jäinen kuura. Puiden lumikuormia seurataan ja jos tilanne pahenee, apuun voidaan hälyttää metsurityöryhmiä.
Pikkupakkasen ansiosta uusi lumi on tällä kertaa aiempaa kevyempää. Siitä huolimatta näyttää siltä, ettei kuurapartioiden määrää voida laskea ainakaan lähipäivinä. Loppuviikosta tehdään myös lentotarkastuksia aiemmin pahimmiksi todetuilla alueilla.
Toistaiseksi kuuraa on kopistelu etupäässä 20 kV:n keskijännitejohdoilta, mutta jonkin verran on käyty läpi myös reittien varrella olleita pienjännitejohtoja. Tiistaina töitä tehtiin pääasiassa Suomussalmen eteläosissa sekä Hyrynsalmella ja Puolangalla.
Maastossa oli tiistaina 11 työryhmää. Lisäksi Suomussalmen Puraksen suunnalla Haukilan ja Aittojärven erotinasemien välillä kuuraa kopistellaan helikopterista roikkuvalla sauvalla.



ja pylväät myös:)
Ilmoita asiaton kommentti