Uutiset

Päivitetty 13.1.2012 13:20, julkaistu 13.1.2012 09:12

Enemmän irti arjesta Suomussalmen pääviestiksi

Torstai-iltana markkinointisuunnitelman toteutusta puitiin nuorisotalolla ryhmissä.

”Enemmän irti arjesta” sopii Suomussalmen markkinoinnin pääviestiksi, ehdottaa Mainos- ja viestintätoimisto Hermo.

Suomussalmen markkinointisuunnitelman linjoja puitiin Ämmänsaaren nuorisotalolla torstai-iltana. Työn taustalla on Suomussalmella viime syksyn aikana toteutettu Sano Suomussalmi -prosessi.

Viestinnän suunnittelija Sanna Oinonen uskoo, että kaksoismerkityksen sisältävällä viestillä on lupauksensa jokaiselle kuntamarkkinoinnin kohderyhmälle: asukkaille on luvassa sisältörikas, hyvä arki, yrittäjille vastapainoa työlle ja matkailijoille arjen ylittäviä yllättäviä elämyksiä.

Oinonen nosti esityksessään esiin myös markkinoinnissa korostettavia asioita ja esitti kymmenen keskeisintä toimenpide-esitystä, joista osaan Suomussalmen kunta on jo hakenut vastauksia.

Kolme keskeistä ehdotusta olivat kunnan markkinointitiimin perustaminen, kunnan viestintävastaavan nimeäminen ja markkinointimateriaalin yhdenmukaistaminen.

Enemmän aiheesta tiistain Ylä-Kainuussa.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)18.1.2012 21:35

Kunnassa on täysiaikaisesti palkattuna elinkeinoasiamies, matkailusihteeri/matkailutoimisto...
ja sitten "keksitään" kunnan markkinointitiimin perustaminen, kunnan viestintävastaavan nimeäminen ja markkinointimateriaalin yhdenmukaistaminen.

..vaikuttavaa..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.1.2012 17:27

Ajatuta ja ideaa on kyllä, mutta tämä kuntayhtymän malli; tiimi tiimin perään...elikkäs elätetään projekteja niiden vetäjiä ja tiimejä suunnittelemassa, mutta tuotetaanko henkiinjääviä toimintoja. Sehän on projektin tarkoitus, tuottaa materiaalia joka elää sen valtion tms. rahoittaman projektin jälkeenkin. Esitys sisälsi jo sellaisia elementtejä, jotka eivät auenneet lainkaan. Siis, odotellaan lisätietoa,ennenkuin tuomitaan....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 16:54

Tähän markkinointisuunnitelmaan nimenomaan kaivattiin kaikkien halukkaitten mielipidettä, sana on ollut vapaa ja tilaisuuksia tulla kertomaan omalla nimellä mielipidettä kaikille muillekin, mutta helpompaahan se on täällä netissä ruikuttaa nimettomänä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 11:45

Kyllä tässä pääsee ihan mukavasti,ja halvalla, irti arjesta, kun selaa netistä visioita kaikenmoisista projekteistakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.1.2012 20:25

.. piiri pieni pyörii,
kunnan vetämänä EI VALITETTAVSTI tuota mitään tulosta... paljon puhetta muttei mitään tekoja !

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.1.2012 17:37

Ja höpö höpö itsellesi edellinen kirjoittaja!
Ei muuta kuin tsemppiä suomussalmelaiset niin kuntalaiset kuin yrittäjätkin. Toivotaan projektin tuovan potkua paikkakunnalle. Slogan on onnistunut. Teillä on hyvät ja ystävälliset palvelut ja upea puhdas luonto tarjottavana. Niitä ei ole kaikilla kunnilla valttinaan.
Toivottaa: Taas pian Suomussalmelle lomailemaan tuleva Etelän Varis

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.1.2012 23:14

Mitä hiton elämyksiä siellä matkailija saa enemmän kuin lyhyemmän ajomatkan päässä olevassa järvi-suomessa?
Pankaahan vielä viestintävastaavan toimi avoimeksi kunnan byrokratiaan, ellei se kulttuurituottaja jo ylittänyt joutavuuden huippua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.1.2012 23:09

No sepä on sattuvasti muotoiltu, tuo slogan.

Mitä se sitten tarkoittaa? Ei ainakaan minulle avaudu, ei sitten millään. Onko se sitä, että menet ja vetäiset päiväkännit skandikissa, arkena, vaiko menet kelkalla tuhatta ja sataa metsikössä, arkena, vaiko irroitat itsestäsi enemmän työnantajan laariin, arkena ja sunnuntaina, vaiko olet entistä enemmän arkisempi???? Työtönhän jo saa korvauksen arkipäiviltä, samoin sairas!! Eäkeläisille on se ja sama onko pyhä vai arki, ei voi repiä enempää muikkukukkoa irti, kun ei eläke riitä.
Pankaahan projektilaiset tietoa ihan suomen kielellä, missä menette.

Höpöhommaa koko projekti!!!Sammuttakaa valot sieltä Suomussalmelta, turha on pitää sähkölinjoja lämpimänä mokoman paikan takia, ellei konsulttikaan keksi parempaa

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 50

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Eero Suutari ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

    UUTISET 15.5. 10:49 90

  4. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 160

  5. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  6. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  7. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  8. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  9. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 240

  10. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 52

  4. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  5. Keksi Nivan koululle uusi nimi

    UUTISET 3.4. 13:10 9014

  6. Yhden kunnan Kainuu puhutti valtuustoa

    UUTISET 11.4. 15:38 759

  7. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  8. Kustantamo Myllylahti Oy myytiin Espooseen

    UUTISET 3.5. 15:39 362

  9. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  10. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 166

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  3. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  4. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  5. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  6. Taajaman linnunpöntöistä iloa myös matkailijoille

    UUTISET 8.5. 14:09 283

  7. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 243

  8. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  9. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  10. Vilma Nissinen päätti kauden voittoihin

    URHEILU 22.4. 08:55 4917

  1. Koiran herpesvirus leviää Kainuussa

    UUTISET 23.4. 11:05 794

  2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 6828

  3. Ruhtinan koulun rannasta poistettiin 9 miinaa

    UUTISET 18.4. 16:32 687

  4. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  5. Päivä maalla-tapahtumassa tohinaa

    UUTISET 15.4. 13:35 713

  6. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  7. Poliisi kaipaa havaintoja vahingonteosta

    UUTISET 18.3. 10:37 1122

  8. Nyt voi vaikuttaa keskustan kehittämiseen

    UUTISET 12.3. 15:34 13020

  9. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  10. Susipannoitukset etenevät Kainuuseen

    UUTISET 6.3. 12:56 1394

  1. Irtipäässeet koirat purivat lenkkeilijän koiraa

    UUTISET 31.12. 09:23 106 9 5

  2. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 5 0 5

  3. Liikenneministeri vastasi yrittäjien kysymyksiin

    UUTISET 14.11. 15:26 96 3 4

  4. Suomussalmi suunnittelee etuosto-oikeuden käyttöä maakaupassa

    UUTISET 16.6. 15:41 142 13 3

  5. Vanhustentalo-yhdistys juhli Suomussalmella

    UUTISET 16.5. 08:01 335 2 3

  6. Suomussalmelaisnainen humalassa ratissa

    UUTISET 25.1. 10:02 113 1 3

  7. Kuntayhtymän kuljetuspalvelun matkakortti käyttöön

    UUTISET 15.12. 14:37 129 2 3

  8. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 68 28 2

  9. Kainuun ammattiopiston Suomussalmen toimipaikasta valmistuneet

    UUTISET 5.6. 09:18 102 2 2

  10. Mies uhkaili kunnan työntekijää

    UUTISET 2.11. 14:00 101 2 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    Vaihde: (08) 633 000   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot