Uutiset

Päivitetty 13.1.2012 09:14, julkaistu 12.1.2012 12:26

Haavisto voittoon Suomussalmen lukion varjovaaleissa

Vihreiden Pekka Haavisto keräsi 35,4 prosenttia äänistä Suomussalmen lukion presidentinvaalien varjovaaleissa. Toiseksi nousi Sauli Niinistö (kok) 26,6 prosentin äänisaaliilla ja kolmanneksi Timo Soini (ps) 13,9 prosentin kannatuksella.

Äänioikeutettuja lukiossa olivat ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat. Äänestysprosentti nousi 77,5 prosenttiin. Aktiivisimmin äänesti 10A-luokka, jossa äänestysprosentti oli 90.

Suomussalmen lukio on mukana myös Allianssin järjestämässä valtakunnallisessa PRESSA -vaalissa, ja valtakunnallisten nuorisovaalien tulos julkistetaan tiistaina 17. tammikuuta Helsingissä.

Allianssi järjestää tänä vuonna nuorisovaalit ensimmäistä kertaa myös presidentinvaalien yhteydessä. Vaaleilla valitaan Nuorten Presidentti.

Vaalitapa nuorisovaaleissa on sama kuin virallisissa presidentinvaaleissa, ja tarvittaessa lukiossa järjestetään myös vaalien toinen kierros.


AVAINSANAT:

Kommentit (25)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)17.1.2012 18:57

Kyllä hävettäisi olla suomussalmelainen tuollaisten keskiaikaisten kommenttien jälkeen. Eikö paikkakunnalla ole yhtään tällä vuosituhannella elävää?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.1.2012 11:24

Hintti meni makkarakauppaan. Pyysi salamimakkaraa. Kauppias kysyi, jotta siivunako vai palana?
Hintti vastasi ottavansa palana, koska ei hänen perse mikään pajatso ole.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 21:43

"Homoseksuaalisuus on edelleen rikos 77 maassa ja kuolemantuomion siitä voi saada Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä."

Wikipedia: Homoseksuaalisuus ja laki

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 20:18

Haavisto on fiksu, nuorehko ja edustava myös kansainvälisesti. Siinäpä syitä äänestää häntä meillä täysi-ikäisilläkin. t. täti-ihminen

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 14:07

Tappituntumalla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 22:25

Turha on työsi mollaaja.
Vaali on aina vaali ja pulinat pois.
Nuoriso haluaa rakentaa suvaitsevaa ja avointa sekä yrittävää suomea niinkuin Pekka ja Saulikin.
Mollaajankin kannattaisi käydä ehkä lukio tai sivistää muuten itseään.
Voisit ehkä oppia jotain demokratiasta ja yhteiskuntien toiminta muodoista.
Meillä on onneksi vapaa maa ja sivistys saavuttaa vielä varmaan nämä mollaajatkin.
PÖÖÖ ei ole mitään pelättävää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 10:36

Kuntaremontissa voisivat nimetä Suomussalmen Homosalmeksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.1.2012 22:55

Miten käy jos Haavisto matkustaa Saudi-Arabiaan ja siellä paikalliset noudattavat maan lakeja?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.1.2012 15:12

Nuo homofobiset ihmiset on itse homoja ja pelkäävät homouden paljastuvan.Olen huomannut työelämässä ja muualla.Sellaiset ihmiset mesoaa jos ihmisiä enemmän kokoontunut mutta sitten kun on vain kaksin niin tulee pikkuhomo taas pintaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.1.2012 14:04

Onko suomesta tulossa homolandia,ollaan aikoihin eletty.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 50

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Eero Suutari ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

    UUTISET 15.5. 10:49 90

  4. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 160

  5. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  6. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  7. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  8. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  9. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 240

  10. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 52

  4. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  5. Keksi Nivan koululle uusi nimi

    UUTISET 3.4. 13:10 9014

  6. Yhden kunnan Kainuu puhutti valtuustoa

    UUTISET 11.4. 15:38 759

  7. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  8. Kustantamo Myllylahti Oy myytiin Espooseen

    UUTISET 3.5. 15:39 362

  9. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  10. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 166

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  3. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  4. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  5. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  6. Taajaman linnunpöntöistä iloa myös matkailijoille

    UUTISET 8.5. 14:09 283

  7. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 243

  8. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  9. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  10. Vilma Nissinen päätti kauden voittoihin

    URHEILU 22.4. 08:55 4917

  1. Koiran herpesvirus leviää Kainuussa

    UUTISET 23.4. 11:05 794

  2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 6828

  3. Ruhtinan koulun rannasta poistettiin 9 miinaa

    UUTISET 18.4. 16:32 687

  4. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  5. Päivä maalla-tapahtumassa tohinaa

    UUTISET 15.4. 13:35 713

  6. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  7. Poliisi kaipaa havaintoja vahingonteosta

    UUTISET 18.3. 10:37 1122

  8. Nyt voi vaikuttaa keskustan kehittämiseen

    UUTISET 12.3. 15:34 13020

  9. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  10. Susipannoitukset etenevät Kainuuseen

    UUTISET 6.3. 12:56 1394

  1. Irtipäässeet koirat purivat lenkkeilijän koiraa

    UUTISET 31.12. 09:23 106 9 5

  2. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 5 0 5

  3. Liikenneministeri vastasi yrittäjien kysymyksiin

    UUTISET 14.11. 15:26 96 3 4

  4. Suomussalmi suunnittelee etuosto-oikeuden käyttöä maakaupassa

    UUTISET 16.6. 15:41 142 13 3

  5. Vanhustentalo-yhdistys juhli Suomussalmella

    UUTISET 16.5. 08:01 335 2 3

  6. Suomussalmelaisnainen humalassa ratissa

    UUTISET 25.1. 10:02 113 1 3

  7. Kuntayhtymän kuljetuspalvelun matkakortti käyttöön

    UUTISET 15.12. 14:37 129 2 3

  8. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 68 28 2

  9. Kainuun ammattiopiston Suomussalmen toimipaikasta valmistuneet

    UUTISET 5.6. 09:18 102 2 2

  10. Mies uhkaili kunnan työntekijää

    UUTISET 2.11. 14:00 101 2 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    Vaihde: (08) 633 000   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot