Puuskatuuli laantuu Kainuun korkeudella
Puuskatuulen ennakoidaan menettävän voimakkuuttaan Kainuun korkeudella keskiviikkona.
Suomeen lounaasta saapuvan puuskatuulen ennakoidaan saapuvan E.ONin verkkoalueelle Kainuuseen keskiviikkona iltapäivällä. Ennusteiden mukaan tuulen voimakkuus on tuolloin jo osittain laantunut eikä tilanteen odoteta kehittyvän suurhäiriöksi. Hälytysvalmius on kuitenkin edelleen voimassa ja tilanteen kehittymistä seurataan.
Lumisadetta koko verkkoalueelle on odotettavissa etelästä käsin alkuillasta aina keskiviikkoiltapäivään saakka.
Lumi saattaa vaikeuttaa tilannetta Ylä-Kainuussa, missä kuura on kertynyt sähköjohdoille jo useiden päivien ajan. Muualla verkkoalueella lumitilanne on toistaiseksi normaali.


