Uutiset

Päivitetty 3.1.2012 16:13, julkaistu 3.1.2012 15:18

Lunta kopistellaan sähköjohdoilta Ylä-Kainuussa

Lumikuorma E.ONin verkkoalueella on kasvanut etenkin Ylä-Kainuussa. Puolangalla, Suomussalmella ja Hyrynsalmella oli tiistaina useita työryhmiä kopistelemassa lunta ja kuuraa sähköjohdoilta ja niitä kohti kallistuneista puista. Nyt käydään läpi uudelleen alueita, jotka tarkastettiin ja puhdistettiin jo viime viikolla tai ennen joulua.

Tiistain ja keskiviikon väliselle yölle odotetaan lumisadetta Kajaanin, Paltamon ja Suomussalmen länsipuolelle. Koko E.ONin verkkoalueelle uusia lumisateita ennustetaan keskiviikkoiltapäivälle. Sateiden ennustetaan kestävän aina torstaiaamuun asti.

Lumi ja jää painavat puita johtimiin tai johtimia liian alas varsinkin jokien ylityspaikoilla ja metsäisillä alueilla. Puhdistustöiden etenemistä vaikeuttaa se, että paikoitellen jäätynyt tykkylumi on kiinnittynyt johtimiin erittäin tiukkaan eikä lähde irti kuin tilannetta varten kehitetyllä sauvalla voimakkaasti kopistelemalla.

Lumi ja kuura ovat jäätyneet kiinni johtoihin, koska lämpötila on vaihdellut nollan molemmin puolin. Paikoitellen myös pienjännitejohdot ovat todella lähellä maata. Hengenvaaran vuoksi lunta ei saa yrittää poistaa itse ja sähköjohdoista on pysyttävä kaukana.

Asiakkaita pyydetään ilmoittamaan sähköjohdoille kallistuneista puista tai alhaalla olevista johdoista E.ONin maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500.

Puita poistettaessa sähköjohdosta pitää kytkeä jännite pois, minkä vuoksi ajoittain esiintyy lyhyitä sähköntoimituksen keskeytyksiä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 50

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Eero Suutari ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

    UUTISET 15.5. 10:49 90

  4. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 160

  5. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  6. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  7. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  8. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  9. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 240

  10. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 52

  4. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  5. Keksi Nivan koululle uusi nimi

    UUTISET 3.4. 13:10 9014

  6. Yhden kunnan Kainuu puhutti valtuustoa

    UUTISET 11.4. 15:38 759

  7. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  8. Kustantamo Myllylahti Oy myytiin Espooseen

    UUTISET 3.5. 15:39 362

  9. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  10. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 166

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  3. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  4. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  5. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  6. Taajaman linnunpöntöistä iloa myös matkailijoille

    UUTISET 8.5. 14:09 283

  7. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 243

  8. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  9. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  10. Vilma Nissinen päätti kauden voittoihin

    URHEILU 22.4. 08:55 4917

  1. Koiran herpesvirus leviää Kainuussa

    UUTISET 23.4. 11:05 794

  2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 6828

  3. Ruhtinan koulun rannasta poistettiin 9 miinaa

    UUTISET 18.4. 16:32 687

  4. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  5. Päivä maalla-tapahtumassa tohinaa

    UUTISET 15.4. 13:35 713

  6. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  7. Poliisi kaipaa havaintoja vahingonteosta

    UUTISET 18.3. 10:37 1122

  8. Nyt voi vaikuttaa keskustan kehittämiseen

    UUTISET 12.3. 15:34 13020

  9. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  10. Susipannoitukset etenevät Kainuuseen

    UUTISET 6.3. 12:56 1394

  1. Irtipäässeet koirat purivat lenkkeilijän koiraa

    UUTISET 31.12. 09:23 106 9 5

  2. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 5 0 5

  3. Liikenneministeri vastasi yrittäjien kysymyksiin

    UUTISET 14.11. 15:26 96 3 4

  4. Suomussalmi suunnittelee etuosto-oikeuden käyttöä maakaupassa

    UUTISET 16.6. 15:41 142 13 3

  5. Vanhustentalo-yhdistys juhli Suomussalmella

    UUTISET 16.5. 08:01 335 2 3

  6. Suomussalmelaisnainen humalassa ratissa

    UUTISET 25.1. 10:02 113 1 3

  7. Kuntayhtymän kuljetuspalvelun matkakortti käyttöön

    UUTISET 15.12. 14:37 129 2 3

  8. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 68 28 2

  9. Kainuun ammattiopiston Suomussalmen toimipaikasta valmistuneet

    UUTISET 5.6. 09:18 102 2 2

  10. Mies uhkaili kunnan työntekijää

    UUTISET 2.11. 14:00 101 2 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    Vaihde: (08) 633 000   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot