Sähkölinjan uudistus etenee hyvää vauhtia
- Koneurakoitsija Matti Parkkisenniemi ja johtoasentaja Esa Karjalainen työskentelivät viitostien varrella Lahermassa joulun aatonaattona. He valmistelivat vesistöristeilyn kirirakenteiden eli kiripukkien pystytystä.
Sähkölinjan uudistustyöt etenevät hyvää vauhtia viitostien varrella Ämmänsaaresta Hyrynsalmelle päin. Työmaan nimi Sakara vaihe yksi kertoo, että pääpaino linjan vedossa on tällä hetkellä Pyykköläntien risteyksestä Moisiovaaran tienhaaraan.
Maakaapeleiden asennustyö alkoi syksyn sulakelien aikana. Tienvarteen on asennettu myös kymmenen pienjännitemuuntajaa, jotka muuntavat päälinjan 20 kilovoltin jännitteen 0,4 kilovoltin jännitteeksi, joka ohjataan maakaapeleilla kiinteistöihin.
– Tämä on mittava työmaa. Huollon kannalta on hyvä, että linjat ovat tien varressa. Tässä myös vika-alttius vähintään puolittuu, sanoo maastosuunnittelija Toivo Heikkinen Eltel Networks Pohjoinen Oy:stä.
Talvityönä tehdään pylvästykset 20 kilovoltin ilmajohtoja varten. Aluepäällikkö Marko Manninen E.ON Kainuu Sähköverkosta kertoi, että tämän vaiheen linjan veto valmistuu tulevan vuoden loppukesällä.
– Kevättalvella alkaa seuraavan vaiheen maastosuunnittelu. Tämä on sen verran iso hanke, että se tehdään useammassa pätkässä, Manninen sanoo.
Tavoitteena on, että sähkölinja uudistetaan vaihe kerrallaan aina Hyrynsalmelle saakka.



... ja miksi avojohtojen sijaan ei käytetä maakaapelia, etenkin teiden risteyksissä?
..tanan tunarit ...
Ilmoita asiaton kommentti