Uutiset

Päivitetty 22.12.2011 14:23, julkaistu 21.12.2011 08:57

Hyrynsalmi ostaa maata ja aloittaa kouluremontin

Kuva: Juhani Mustonen
Juhani MustonenLähetä palautetta toimittajalle
Valtuuston puhetta johti Esa Kemppainen vierellään Heimo Keränen ja Tuula Heikkinen.

Talousarvio jouduttaneen avaamaan uudelleen Hyrynsalmella ensi vuoden puolella. Kunnanjohtaja Heimo Keränen arvioi kunnanvaltuuston kokouksessa, että maakunnan alijäämien vuoksi vuoksi tähän on mentävä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapani Kemppainen (kesk.) uskoi, että budjettiin jouduttaneen palaamaan jo tammikuussa maakunnan ”kuolinpesän” selvittelyn vuoksi.

Ensi vuonna kunta ostaa maata UPM-Kymmene OY:ltä 73,7 hehtaarin verran. Maa-ala sijaitsee Ukkohallan matkailukeskuksen läheisyydessä ja tulee palvelemaan matkailua. Hinta on 150 000 euroa.

Kunnan tulevaisuuden suurin hanke on Nivan koulun peruskorjaus, johon kunnan omaa rahaa menee 1,6 miljoonaa euroa ensi vuonna. Koko kustannusarvio on lähes kuusi miljoonaa, mutta avustuksia hanketta varten saadaan yli kaksi miljoonaa.

Lisää Hyrynsalmen valtuustosta torstain lehdessä.


AVAINSANAT:

Kommentit (11)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)23.2.2012 11:01

Ei ole kysymyksiini vieläkään vastattu. Vastuutonta toimintaa kunnan taholta.

Ameriikan Hannes

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.12.2011 21:53

Hyrynsalmen kunnan talaous on kriisissä. Sama hulvaton meno jatkuu sielläkin kuten naapurissa Puolangalla, Onko paikallispoliitikoilla talousasiat unohtuneet peltotilkun laidalle, tunkiolle vai laskiämpäriin?

kyselee
Ameriikan Hannes

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 16:26

Tässä taloustilanteessa ja eurokriisin heilutellessa useiden valtioiden talouksia on ainoa järkevä sijoituspäätös laittaa rahat vaikka velkarahatkin kiinni maaomaisuuteen. Omat vähäiset rahani siis eurot olen vaihtanut Ruotsin kruunuihin jo pari kuukautta sitten. Onpahan sukanvarressa 150.000 kruunua siinä vaiheessa kun euro menettää suurimman osan arvostaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 09:03

Matkailukeskuksen välittömässä tuntumassa,lähellä hienoa koskimaisemaa,hyvä vaihtomaaresrvi.
Metsän hoitotöitten-/hakkuu tuotto ensimmäisenä vuotena 25.000-30.000 euroa,jonka jälkeen tuotto vain paranee. Alueen arvo tulevaisuudessa todennäköisesti aivan toinen kuin 150.000 euroa.
Siinä muutamia perusteita kaupalle.
Kyse ei ole pienestä kaistaleesta vaan yli 70 hehtaarin tilasta!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 09:03

Matkailukeskuksen välittömässä tuntumassa,lähellä hienoa koskimaisemaa,hyvä vaihtomaaresrvi.
Metsän hoitotöitten-/hakkuu tuotto ensimmäisenä vuotena 25.000-30.000 euroa,jonka jälkeen tuotto vain paranee. Alueen arvo tulevaisuudessa todennäköisesti aivan toinen kuin 150.000 euroa.
Siinä muutamia perusteita kaupalle.
Kyse ei ole pienestä kaistaleesta vaan yli 70 hehtaarin tilasta!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 00:03

Miksi maakauppa kannattaa ja miten se tuottaa tässä tapauksessa?

(Vieras)21.12.2011 16:15
Se on tärkeä kaistale. Maa kauppa kannatta aina .

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 00:02

Voe jösses. On ne päättäjät hulluja. Maksetaan reitistöistä tuommoinen hinta... No Hyrynsalmen kunnalla tunnostaa irtorahaa olevan. Pitänee mullakin laittaa joku rojekti pystyyn, kun kerta rahaa on laittaa tuommoiseen. Kutsunpa kunnanjohtajan paikalle rojektisuunnitteluun, niin alakaa tuet juosta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.12.2011 21:19

Iston koulun remontti noin 3 miljoonaa,johon avustusta 1,2 miljoonaa.
Tarkkuutta toimittaja!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.12.2011 20:10

Nivan koulu joutaa kylmilleen, Iston parempi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.12.2011 16:15

Se on tärkeä kaistale. Maa kauppa kannatta aina .

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 50

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Eero Suutari ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

    UUTISET 15.5. 10:49 90

  4. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 160

  5. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  6. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  7. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  8. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  9. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 240

  10. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Harmaat pantterit valmistautuvat kesän näytöksiin

    UUTISET 15.5. 14:32 112

  3. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 52

  4. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  5. Keksi Nivan koululle uusi nimi

    UUTISET 3.4. 13:10 9014

  6. Yhden kunnan Kainuu puhutti valtuustoa

    UUTISET 11.4. 15:38 759

  7. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  8. Kustantamo Myllylahti Oy myytiin Espooseen

    UUTISET 3.5. 15:39 362

  9. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  10. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 166

  1. 20-lukulaisia tunnelmia

    UUTISET 11.5. 12:17 343

  2. Suomussalmelaisesta Jussi Huotarista vuoden 2012 jääkiekkohuoltaja

    URHEILU 11.5. 13:37 309

  3. Keskustan ilme kehittyy vähitellen

    UUTISET 11.5. 13:29 286

  4. Voittaja vaihtui ympärijuoksussa

    URHEILU 12.5. 16:59 238

  5. Kainuulaiset tuotteet pk-seudulle

    UUTISET 10.5. 14:21 234

  6. Taajaman linnunpöntöistä iloa myös matkailijoille

    UUTISET 8.5. 14:09 283

  7. Rastin Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksen timantteja

    UUTISET 9.5. 17:27 243

  8. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  9. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  10. Vilma Nissinen päätti kauden voittoihin

    URHEILU 22.4. 08:55 4917

  1. Koiran herpesvirus leviää Kainuussa

    UUTISET 23.4. 11:05 794

  2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusraami ei ole realistinen

    UUTISET 17.4. 17:15 6828

  3. Ruhtinan koulun rannasta poistettiin 9 miinaa

    UUTISET 18.4. 16:32 687

  4. Syksyn hirvijahtiin suunnitellaan varovaista verotusta

    UUTISET 19.4. 12:41 6619

  5. Päivä maalla-tapahtumassa tohinaa

    UUTISET 15.4. 13:35 713

  6. Jäähyväiset Ruhtinansalmen pankkikonttorille

    UUTISET 23.2. 15:39 16017

  7. Poliisi kaipaa havaintoja vahingonteosta

    UUTISET 18.3. 10:37 1122

  8. Nyt voi vaikuttaa keskustan kehittämiseen

    UUTISET 12.3. 15:34 13020

  9. Rakennusala hiljeni talveksi

    UUTISET 22.2. 16:55 1614

  10. Susipannoitukset etenevät Kainuuseen

    UUTISET 6.3. 12:56 1394

  1. Irtipäässeet koirat purivat lenkkeilijän koiraa

    UUTISET 31.12. 09:23 106 9 5

  2. Uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 15:55 5 0 4

  3. Liikenneministeri vastasi yrittäjien kysymyksiin

    UUTISET 14.11. 15:26 96 3 3

  4. Suomussalmelaisnainen humalassa ratissa

    UUTISET 25.1. 10:02 113 1 3

  5. Suomussalmi suunnittelee etuosto-oikeuden käyttöä maakaupassa

    UUTISET 16.6. 15:41 142 13 2

  6. Karhu säikäytti alakoululaisen

    UUTISET 14.5. 15:56 16 0 2

  7. Kuntayhtymän kuljetuspalvelun matkakortti käyttöön

    UUTISET 15.12. 14:37 129 2 2

  8. Tytti kirjoitti kuusi laudaturia ja yhden eximian

    UUTISET 24.5. 10:08 369 2 2

  9. Ruhtinan koulun rannasta poistettiin 9 miinaa

    UUTISET 18.4. 16:32 68 7 2

  10. Nuori mies rötösteli urakalla

    UUTISET 2.1. 15:37 104 4 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    Vaihde: (08) 633 000   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot