*

Ylä-Kainuu

Uutiset

Päivitetty 1.12.2011 15:57, julkaistu 30.11.2011 09:02

Ympäristösihteeri selvittää voiko Hossan hakkuisiin puuttua

Kuva: Anna-Leena Rauhala
Anna-Leena RauhalaLähetä palautetta toimittajalle
Hossan retkeilyalueen metsänhakkuut herättävät keskustelua Suomussalmella. Kylän matkailuyrittäjät valmistelevat aloitetta kansallispuistosta.

Hossan retkeilyalueen leimikkoon tiistaina tutustunut Suomussalmen kunnan ympäristösihteeri Jukka Korhonen aikoo selvittää, löytyykö menetelmää, jolla Metsähallituksen suunnittelemiin hakkuisiin retkeilyalueella voisi puuttua.

Alueelle on jo raivattu tienpohjia, ja leimikkokartta on valmis.

– Ei tämä tunnu alueelta, jonne tulisi ensimmäisenä hakkuita suunnitella, Korhonen sanoo.

Kun leimikko ei kuulu Hossan osayleiskaava-alueeseen, Metsähallitus ei tarvitse hakkuisiin maisematyölupaa kunnalta. Korhonen toteaa, että jos tilanne olisi toinen, hän ei lupaa olisi myöntänyt.

– Toivoisin Metsähallitukselta osallistavampaa toimintaa, Korhonen sanoo.


AVAINSANAT:

Kommentit (11)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)12.12.2011 21:15

Mielenkiintoista. Yrittäjät otakaa homma haltuun reilusti. Teillä on hyvät ideat. Ottakaa ne mukaan ja menkää kunnan pakeille puhumaan. Ehkäpä kunta ostaa Hossan alueen teidän käyttöön. Lunastusajanhan te voitte sopia vuokrasopimuksessa niinkuin hallien saajatkin ovat tehneet. Voisihan tässä käyttä myös kunnanmaita vaihtomaina.
Haverinen, Vuokki ja muutkin alueet ovat toimineet hakkuiden jälkeenkin patikoijien tarpeita tyydyttäen niin miksi ei Hossan alueet sitä voi tehdä. Yrittäjille kiitokset aktiivisuudesta asian tiimoilta. Muistakaa kuitenkin, että teillä ei ole hallinta oikeutta ko. alueeseen.
Ihmetellen paikallinen kulkija

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.12.2011 21:59

istutus
raevaos-energiapuuta
ehkä toinen raevaos-energiapuuta
ensiharavennus-rahhoa-energiapuuta
lihotusharvennus-rahhoa ja rahhoa-energiapuuta
peäthakkuu rahhoa ja puuta
energiapuun korjuu
kyntö
ja sitten toas alusta
Eikö ookki melekonen savota, häh.
Ei ihan peälle kahtelemalla selevie.
Tiet rakentoa ja huoltoaa aena siinä välissä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 21:51

Retkeilyalueet tulisi ehdottomasti jättää avohakkaamatta. Samaten särkät, joita Suomussalmella tunnutaan hakkaavan surutta. Eikö näistä voisi ottaa puuta vähän kerrallaan avohakkuiden sijasta? Näin retkeilijät sekä tulevatkin sukupolvet saisivat lepuuttaa silmiään Kainuun korvessa. Kuivan särkän kun hakkaa, niin sinne ei varmasti parinkaan ihmisen iässä kasva vielä uutta puuta. Ainoana mittarina tälläisissa kohteissa ei saa olla raha.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 18:24

Onko virat sijoittuneet oikein vai onkohan ne hallintohimmelit taas sekaisin.
Siinähän se veronmaksajan pussi höylääntyy kun nämä poliittisesti pätevät hyvät veljet tekevät toisensa tärkeiksi.
Mikähän lie kenenkin menetelmän tarkoitus.
Voisko tuota vähän tutkailla jos vaikka palakan eteen pikkuhiljaa pätevöityy, ehkä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 18:10

Eikö Metsähallituskin hyötyisi Hossan metsien säilyttämisestä pystyssä,kun Mh-lla on omat intressit luonto-virkistyspalvelujen kautta alueeseen.Eikö Mh-ssa toinen käsi tiedä mitä toinen tekee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 16:53

Metsähallitus ei näköjään tiedä missä hakataan ja missä ei. Ja mihin tehdään tietä. Valtioneuvoston päätöksessä Hossan retkeilyalueen perustamisesta on muiden kuin retkeilyä palvelevien teiden rakentaminen kielletty. Vain Maa- ja metsätalousministeriön luvalla erityisistä syistä voidaan poiketa kiellosta. Lupaa ei ole edes pyydetty. Ja me olemme kaikki suomalaiset asianomaisia emmekä mitään sivullisia. Me omistamme valtion metsät, ei Metsähallitus!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 16:07

Haverisessa on ainakin hyvin tehty hakkuu,nyt on mukavan avaraa ja luonto on kuitenkin säilynyt melkein ennallaan.Käykääpä sotkamossa,siellä keskellä kirkonkylää Tuliketun vieressä on aukkohakattu erittäin hieno harju vieressä on pohjaveden ottamo.Minusta näyttää ihan "raiskaukselta".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 15:40

Eiköhän Metsähallitus tiedä missä hakataan ja missä ei.Jos leimikko ei ole kaava-alueella siihen ei ole sivullisilla nokan koputtamista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 12:03

Jukka Korhoselle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Siinä on virkeä ja fiksu virkamies!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.11.2011 08:52

Eiköhän siellä kalastele ja retkeile aika moni muukin, ja uskonpa että suurin osa heistä on asiasta samaa mieltä ympäristösihteerin kanssa.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Luonnon omalta kasvimaalta saa nyt tuoretta ja terveellistä ruokaa

    UUTISET 22.5. 16:26 10

  2. Puheterapia täyttää Suomussalmella 30 vuotta

    UUTISET 22.5. 16:25 31

  3. Raatteesta Ouluun – pitkä juoksu alkoi

    URHEILU 18.5. 09:53 216

  4. Kunnon Kevätpäivä liikuttaa ikäihmisiä

    UUTISET 21.5. 11:21 62

  5. Kotiseutuplus ei pääse yrityssaneeraukseen

    UUTISET 22.5. 11:05 45

  6. Keksijät: Oma idea tuotantoon

    UUTISET 20.5. 17:23 70

  7. Puolangan sivistysjohtaja vaihtuu

    UUTISET 21.5. 11:01 50

  8. Kavallus Suomussalmella

    UUTISET 21.5. 09:14 163

  9. Juoksu jatkuu kohti Oulua

    URHEILU 19.5. 09:50 169

  10. Mies edelleen kateissa Suomussalmella

    UUTISET 20.5. 17:24 246

  1. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15337

  2. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3602

  3. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1621

  4. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2803

  5. Kavallus Suomussalmella

    UUTISET 21.5. 09:14 163

  6. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42314

  7. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9107

  8. Raatteesta Ouluun juoksemalla

    UUTISET 21.3. 13:21 1064

  9. Vilma Nissiselle Hopeasompakultaa

    URHEILU 3.3. 11:02 2745

  10. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 64621

  1. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2803

  2. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1621

  3. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3602

  4. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15337

  5. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 64621

  6. Karhu kynsi miestä

    UUTISET 25.4. 08:19 14353

  7. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42314

  8. Perussuomalaisten vappupuhe: energiasta työpaikkoja Kainuuseen

    UUTISET 1.5. 11:32 8213

  9. Eero juoksee rajalta rajalle

    URHEILU 14.5. 08:41 351

  10. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9107

  1. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15337

  2. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2803

  3. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3602

  4. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1621

  5. Karhu kynsi miestä

    UUTISET 25.4. 08:19 14353

  6. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 64621

  7. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42314

  8. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9107

  9. ATK-taidot kiinnostavat Ruhtinansalmella

    UUTISET 29.5. 20:38 12053

  10. Vilma Nissiselle Hopeasompakultaa

    URHEILU 3.3. 11:02 2745

  1. Luonnon omalta kasvimaalta saa nyt tuoretta ja terveellistä ruokaa

    UUTISET 22.5. 16:26 1 0 251

  2. Puheterapia täyttää Suomussalmella 30 vuotta

    UUTISET 22.5. 16:25 3 1 212

  3. Kavallus Suomussalmella

    UUTISET 21.5. 09:14 16 3 153

  4. Kunnon Kevätpäivä liikuttaa ikäihmisiä

    UUTISET 21.5. 11:21 6 2 109

  5. Puolangan sivistysjohtaja vaihtuu

    UUTISET 21.5. 11:01 5 0 105

  6. Raatteesta Ouluun – pitkä juoksu alkoi

    URHEILU 18.5. 09:53 21 6 103

  7. Mies edelleen kateissa Suomussalmella

    UUTISET 20.5. 17:24 24 6 102

  8. Kotiseutuplus ei pääse yrityssaneeraukseen

    UUTISET 22.5. 11:05 4 5 55

  9. Juoksu jatkuu kohti Oulua

    URHEILU 19.5. 09:50 16 9 39

  10. Seurakunta myy Ruhtinansalmen pappilan

    UUTISET 20.5. 17:25 30 3 37

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot