*

Ylä-Kainuu

Ajankohta

Päivitetty 6.7.2012 12:27, julkaistu 3.7.2012 12:09

Kalastuksenvalvojat merkitsevät pyydyksiä

Kuva: Anniina Keiskander
Lähetä palautetta toimittajalle
Jari Lauronen tarkastaa kesän aikana Kainuun vesistöjen pyydysmerkintöjä.

Tämän vuoden huhtikuussa voimaan astunut kalastuslakiuudistus on tuonut muutoksia kalastuksen valvontaan.

Kainuun vesistöjä kiertelevät ensimmäistä kesää erätarkastaja Sami Kovalainen ja kalastuksenvalvoja Jari Lauronen tarkastamassa pyydysten merkintöjä.

Valvottavana on, onko pyydyksen laittajalla lupa kalastukseen Metsähallitukselta, osakaskunnalta tai yksityiseltä vesialueen omistajalta. Pyydykset pitää myös merkitä kalastajan yhteistietojen kera.

Jos tarkastuksessa löytyy huomautettavaa, Metsähallitukselle työskentelevät Kovalainen ja Lauronen jättävät pyydykseen merkkilapun, jossa kehotetaan toimimaan ohjeen ja säännöksen mukaan.

– Ei kannata itseensä ottaa, jos merkkilappu löytyy, tässä nyt ohjeistetaan kalastajia, Kovalainen sanoo.

Myös merkkilippujen riittävä näkyvyys on tarkastuksen alla, mikä on jo turvallisuuskysymys vesiliikennereiteillä. Sen lisäksi pyyntipaikan varaaminen on kielletty, kun pyydys on poissa.

Lue lisää kalastussäädöksistä torstain 5.7. Ylä-Kainuusta.


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)18.7.2012 18:46

Minulla oli Hyrynsalmen Luvanjärvessä Kolme verkkoa lupineen, niin että luvat olivat verkkojen toisessa rannanpuoleiseesa päässä olevassa merkissä. Verkkojen toisen pään merkkiin oli pyyntiaikana ilmestynyt lappu, jossa luki että "kalastuspaikan varaaminen kielletty"....???? Onkohan se kalastuspaikan varaamista, jos pyydöt ovat jo vedessä..???

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.7.2012 20:35

Miksi nimi ja yhteystiedot.Oletan että jos joku varastaa toisen verkkomerkit ,mutta ei tiedä kenen ne on,mutta käyttää niitä pyydyksissään omilla kalavesillään.No kun tarkastaja tulee ja tarkistaa merkit ja jos on huomauttamista,niin hän ei voi soittaa kun varas ei pane ilmeisesti varastamiinsa merkkien myötä yhteystietojaan.No tarkastaja katsoo lupanumerot ja soittaa sille henkilölle joka on merkit ostanut ja kysyy pyydätkö niiltä vesiltä.Arvaa mitä verkkomerkkien oikea omistaja sanoo.No jos varas tietää kenen merkit on ja käyttää merkkien ostajan yhteystietoja,niin arvatkaa mitä silloin tapahtuu.Siksi yhteystietojen jättäminen pyydyksiin kannnataa,jos asian ymmärritte.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.7.2012 09:05

Kyllä yksityisyyden suoja täytyy sasda säilyttää. Ei tarvitse laittaa puhelinnumeroa. Rittää kun laittaa osoitteen ja nimen, vai onko näin?
Kenen etua tässä taas ajetaan?
Käytettäisiin nämäkin varat vesistöjen kunnossapitoon. Kiantajärvi ainakin on menossa kovaa vauhtia alaspäin. Sinilevä kukkii ja vesi on paskasta ja haisee pahalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.7.2012 10:14

Sekö tekee kalastamisesta vaikeaa, että siihen pitää nimi ja numero raapustaa, se on kalastuksen helpoin osa. Jotkut osakaskunnat ovat vaatineet jo aiemmin metkitsemään yhteystiedot verkkoihin. Minä ole nimeni kirjannut jo 10 vuotta, eikä se ole yhtään vaikeaa.. Näkyyhän nuo monet raapustavan nimet perämoottoreihin ja polkupyöriinkin, eikä varmasti ole niiden kauppaan vaikuttanut etteikö ne kaupaksi menisi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.7.2012 09:08

Hyvähän se on, jotta kalastajat voivat käydä "onkimassa" tulevaisuudessakin, uusia tietoja ja taitoja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.7.2012 07:21

Metsähallitukselle: Mikrosirut verkkomerkkeihin, niinkuin koiriin. Ei tartte kuin valvojan ajella naara perässä siellä täällä, voi etänä nähä omistajan. Ja vähän pitemmälle, GPS paikannus, niin konttoriltllakin tieto heti, ... . Tietenni ne verkot joissa ei ole merkkejä, täytyy naarata vanhaan malliin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.7.2012 07:00

Persut täällä taas kitisevät eivätkä kanna vastuuta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.7.2012 21:03

Pyydykset pitää myös merkitä kalastajan yhteistietojen kera. KERTOKAA MULLE MIKSI, ei riittä että laki määräänäin. TOSI TYPERÄ LAKI TAAS.

Metsähallitukselta, osakaskunnalta tai yksityiseltä vesialueen omistajalta vaadittava myös, että numeroidut verkkomerkit on tallennettava yhteiseen tietokantaan, josta löytyy merkin ostajan tiedot.


Kyllä se aurinko ja vesi vie merkeistä yhteystiedot aika nopiaan.

nimimerkki: verkkomerkit ostanu ja luvat maksanu

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.7.2012 19:47

Varmaan on pitänyt käydä vuosia "DIPOLIA" , että yksinkertaisesta asiasta saadaan vaikea - tämä on taas yksi nk takapuolesta tuotettu! Kaikki menee
pirun vaikeaksi normaali kansalaiselle joka on tot-
tunut omaan ruokapöytään kalastamaan tarvekalansa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.7.2012 18:39

Eikö kalastuksen valvojat osaa lukea lupamerkeistä kenen pyydys on,ilman että pitäisi laittaa nimi ja puhelin numero.Lupalappuissa on numerot ja niistä selviää kelle on tämän numeroinen lupa myyty.Jos ei omista puhelinta laitetaanko kengän numero?Taitaapi olla vielä puhelin numeron salassapito-oikeus kansalaisilla.Asiat kun tehdään tarpeeksi mutkaiseksi ja hankalaksi niin kalastajat siirtyvät markettien matalikoista pyytäviksi.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Lämpökeskus tuhoutui Puolangalla

    UUTISET 23.5. 16:16 10

  2. Luonnon omalta kasvimaalta saa nyt tuoretta ja terveellistä ruokaa

    UUTISET 22.5. 16:26 20

  3. Puheterapia täyttää Suomussalmella 30 vuotta

    UUTISET 22.5. 16:25 41

  4. Raatteesta Ouluun – pitkä juoksu alkoi

    URHEILU 18.5. 09:53 226

  5. Kunnon Kevätpäivä liikuttaa ikäihmisiä

    UUTISET 21.5. 11:21 72

  6. Kotiseutuplus ei pääse yrityssaneeraukseen

    UUTISET 22.5. 11:05 55

  7. Keksijät: Oma idea tuotantoon

    UUTISET 20.5. 17:23 80

  8. Puolangan sivistysjohtaja vaihtuu

    UUTISET 21.5. 11:01 60

  9. Kavallus Suomussalmella

    UUTISET 21.5. 09:14 173

  10. Juoksu jatkuu kohti Oulua

    URHEILU 19.5. 09:50 179

  1. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15347

  2. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3622

  3. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1631

  4. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2813

  5. Kavallus Suomussalmella

    UUTISET 21.5. 09:14 173

  6. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42514

  7. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9117

  8. Raatteesta Ouluun juoksemalla

    UUTISET 21.3. 13:21 1074

  9. Vilma Nissiselle Hopeasompakultaa

    URHEILU 3.3. 11:02 2755

  10. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 64721

  1. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2813

  2. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3622

  3. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15347

  4. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1631

  5. ATK-taidot kiinnostavat Ruhtinansalmella

    UUTISET 29.5. 20:38 12063

  6. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42514

  7. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 64721

  8. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9117

  9. Vilma Nissiselle Hopeasompakultaa

    URHEILU 3.3. 11:02 2755

  10. Karhu kynsi miestä

    UUTISET 25.4. 08:19 14453

  1. Ukkonen riehui kesäteatterissa

    3.8. 10:20 15347

  2. Leevi and the Leavings Suviyön Sumutukseen

    1.4. 10:18 2813

  3. Maakuntahallitus esittää Pentti Malista maakuntajohtajaksi

    11.3. 13:21 3622

  4. Rivitalosta seiniä rikki Puolangalla

    20.4. 20:56 1631

  5. Karhu kynsi miestä

    UUTISET 25.4. 08:19 14453

  6. Hyrynsalmelta presidentinlinnaan

    UUTISET 27.11. 14:30 64721

  7. Luistinradasta puuttuu enää viimeistely

    UUTISET 29.1. 17:08 42514

  8. Mies uhkaili, varasti ja rikkoi

    UUTISET 3.9. 09:03 9117

  9. ATK-taidot kiinnostavat Ruhtinansalmella

    UUTISET 29.5. 20:38 12063

  10. Vilma Nissiselle Hopeasompakultaa

    URHEILU 3.3. 11:02 2755

  1. Puheterapia täyttää Suomussalmella 30 vuotta

    UUTISET 22.5. 16:25 4 1 18

  2. Luonnon omalta kasvimaalta saa nyt tuoretta ja terveellistä ruokaa

    UUTISET 22.5. 16:26 2 1 17

  3. Lämpökeskus tuhoutui Puolangalla

    UUTISET 23.5. 16:16 1 1 13

  4. Kunnon Kevätpäivä liikuttaa ikäihmisiä

    UUTISET 21.5. 11:21 7 2 6

  5. Seurakunta myy Ruhtinansalmen pappilan

    UUTISET 20.5. 17:25 31 3 5

  6. Kavallus Suomussalmella

    UUTISET 21.5. 09:14 17 3 4

  7. Mies edelleen kateissa Suomussalmella

    UUTISET 20.5. 17:24 25 6 3

  8. Keskisarja puhuu Raatteesta Suomussalmella

    UUTISET 20.5. 17:23 22 3 3

  9. Keksijät: Oma idea tuotantoon

    UUTISET 20.5. 17:23 8 3 3

  10. Puolangan sivistysjohtaja vaihtuu

    UUTISET 21.5. 11:01 6 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (08) 633 0030  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot