Kainuun Erätulet syttyvät ensi lauantaina
Jo perinteeksi muodostuneet Kainuun Erätulet syttyvät Suomussalmella lauantaina 10. joulukuuta. Tapahtuma järjestetään nyt 12. kertaa.
Tällä kertaa Erätulia vietetään Suomussalmella hotelli Scandic Kiannon Kuohujen alueella.
Tilaisuus alkaa Teatteri Retikassa yleisöluennoilla kello 11.00 , jolloin kuullaan uusimmat uutiset metsähanhen ja metsäkanalintujen hoitosuunnitelmista. Luennoitsemassa on filosofian tohtori, eläintieteen dosentti Arto Marjakangas.
Lisäksi pureudutaan Kainuun valtionmaiden käytön haasteisiin erityisesti hirven osalta. Aiheesta alustavat erätalouspäällikkö Jukka Bisi Metsähallituksesta ja riistapäällikkö Jukka Keränen Suomen riistakeskus Kainuusta.
Psykologian tohtori Esa Nordling Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta luennoi Huoli puheeksi-projektista. Tilaisuus jatkuu kello 15.00 hirvikeitolla ulkona nuotioiden ja jätkänkynttilöiden piirissä.
Luvassa on puheita, paikallista viihdettä, asearvontaa ja palkitsemisia, sillä tapahtumassa julkistetaan Vuoden Erämies ja Eräkoira sekä eräkuvakilpailun voittajat. Tarjolla on myös nuotiokahvia.
Jo perjantaina 9. joulukuuta Suomussalmen perusopetuksen yläluokkalaisille järjestetään omat Nuorten Erätulet kello 9.30-14.00 hotelli Scandic Kiannon Kuohujen ympäristössä, jolloin tapahtumarasteilla käydään läpi eränkäyntiin ja luontoon liittyviä teemoja.



No hyvähän se on että tulistellaan. Mutta missähän on se sano suomussalmi, loppulikfiitti? Oli oikein moteraatoria tutkimassa Suomussalmen menestystekijöitä, imagosta puhumattakaan. Jäi vai ohueksi koko homma koska tuloksia ei ole näkynyt missään. Olen odotellut sitä riemunkiljahdusta jo tovin. Puuta palaa uunissa ja mitään ei kuulu.
Onko unohtunut malla tavalla kuin vanahan puun rukkaset oksalle?
tuumovvaa
Ameriikan Hannes
Ilmoita asiaton kommentti